Friday, August 29, 2008

Rain & Rainbows

Tuntuu aika uskomattomalta, että olen jo kolme viikkoa käynyt kopista. Olen viihtynyt sellä pallon peremmin kuin peruskoulussa, mutta koulumatkat on yksi huonoista puolista, ja samoin pari ainetta. Uskomatonta on myös se, että olen kaverini kanssa _vapaaehtoisesti_ matikan ja ruotsin tunneilla. Meidän ei siis niillä tarvitsisi oikeastaan ainakaan tässä jaksossa käyny, kun saisimme nuo hyväksiluetuiksi kun lukio alkaa ensijaksossa. Päädyimme kuitenkin siihen ratkaisuun, että varsinkin niillä matikanrunneilla on ihan hyvä käydä, kun kumpikaan meistä ei mikään matikkanero ole... Ja ei nyt minäkin voin sen sanoa, että olipas taas harvinaisen huono keli koko kesän, ja todella odotin että edes syksyllä olisi lämmin, mutta kun ei niin ei. Nyt kuitenkin keskiviikon asuun:♥ farkut: Seppälä
♥ huppari ja t-paita: H&M

♥ nallekoru: Glitter
♥ korvikset: kaverilta
♥ Hello Kitty: Seppälä
♥ muffinsi: itse tehty
Rento asu siis oli kyseessä, kun nuo farkutkaan ei ole ihan mitkään pillit.

Pistää muuten vihaksi kun en torstain asua saanut kuvattua muuten kuin pienissä osissa, kun kamerasta oli patterit ihan loppu, vaikka juuri olin ne ladannut. Taitaa olla noiden patterien loppu, kun ne on siis sellaiset ladattavat. Tässä kuitenkin muutama suuntaa antava kuva:
♥ My Chemical Romance -paita: keverilta ostettu
♥ kukonaskelhame: äidin vanha
♥ pitkähihainen, pinkit paksut sukkikset ja sydänkaulakoru ranteen ympärille kiedottuna: H&M
♥ kaulassa oleva ketju: otettu Lindexin hameesta
♥ korvikset: ei tietoo

Eli olipas harvinaisen huonoja kuvia, ei tuosta asusta saa varmaan mitään selkoa. :---D Tuossa asussa olin muuten eilen myös Ärrällä, kun mentiin sinne kaverin kanssa ruokatunnille ostamaan hänelle elämänsä ensimmäistä Vogueta. =)) Minäkin kerkesin sitä ennen viimeistä tuntia vähän selailla.

Nyt muuten tässä koneella vasta tajusin tämän päiväisen asuni olleen sinäänsä todella samanlainen kuin keskiviikkoinen, kun päälläni oli mustaa, vaaleanpunaista ja sadekaari-kuosia. Nyt vain oli alaosa vaalea ja yläosa tumma, kun keskiviikkona oli toisin päin. Ja vaikka näissä siis on korut ja vaatteet ihan erilaiset, ne tuovat silti toisensa mieleen. :)
♥ hame: H&M
♥ huppari: kaverilta ostettu
♥ t-paita: Lindex
♥ sukkikset: KappAhl
♥helmet: äidin vanhat
Harmi kun muut yksityiskohdat ei kuvissa näy. :( Ranteissa oli siis helmikoruja, päässä muffinsipinnit ja vasemman ranteen ympärillä ruusupompula.
Nyt on siis loputkin tämän viikon asut esitelty, ja olen muuten esitellyt jokaisen asun näiltä kolmelta viikolta. :D Harmi vaan että noiden kuvien laatu on aina mitä on...

Huomenna olisi suunnitelmissa, että kaverini Vilu tulee meille yöksi, ja aiomme katsoa ainakin jotain elokuvia. :) Hän myös pyysi minua sitä ennen keupunkiin, mutta en vielä tiedä että jaksonko lähteä, laiska kun olen. :D Sen näkee sitten huomenna.

Pitäisi muuten nyt viikonloppuna tehdä myös yksi tekstinkäsittelyyn liittyvä kotitehtävä joistain yrityksien skannereista ja faxeista, enkä varmaan osaa tehdä sitä yhtään. :( Sitä paitsi koneellani ei ole edes Wordia millä sen voisin kirjoittaa, mutta toivottavasti opelle käy myös jollain muulla ohjelmalla kirjoitettu juttu (jos nyt mitään saan edes aikaiseksi). Aloitin myös mikrotietokone työvälineenä -aineessa kirjoittamaan juttua My Chemical Romancesta, ja sen kyllä tekisin paljon mielummin kotona rauhassa, kuin tunneilla ja kiireellä. Saa nähdä miten sekin onnistuu. :D

No comments:

Post a Comment

 

FREE HOT VIDEO 1 | HOT GIRL GALERRY 1

FREE HOT VIDEO 2 | HOT GIRL GALERRY 2

FREE HOT VIDEO 3 | HOT GIRL GALERRY 3

FREE HOT VIDEO 4 | HOT GIRL GALERRY 4

FREE HOT VIDEO 5 | HOT GIRL GALERRY 5

FREE HOT VIDEO 6 | HOT GIRL GALERRY 6

FREE HOT VIDEO 7 | HOT GIRL GALERRY 7

FREE HOT VIDEO 8 | HOT GIRL GALERRY 8

FREE HOT VIDEO 9 | HOT GIRL GALERRY 9

FREE HOT VIDEO 10 | HOT GIRL GALERRY 10

FREE HOT VIDEO 11 | HOT GIRL GALERRY 11