Saturday, August 23, 2008

I think you're worth every minute

Eipä ole tällä viikolla paljon tullut kirjoiteltua, vaikka välillä aikaakin olisi ollut. No, eipä tässä kyllä pahemmin mitään erikoista ole tapahtunutkaan, joten ette ole paljoa menettäneet.
On kyllä nämä kaksi ensimmäistä viikkoa kauppiksessa mennyt todella nopsaan, toivottavasti näin olisi jatkossakin.

Joku päivä kun juttelin ennen koulun alkua yhden luokkalaiseni kanssa, hän sanoi yht'äkkiä että voisi antaa minulle yhden hänen vyönsä, koska ei aikoisi sitä käyttää missään. Kyllähän se minulle kävi, ja sain sen heti seuraavana päivänä. Oli kyllä mukavasti tehty. :)
Tällainen söpö mansikkavyö siis kyseessä.
Keskiviikkona menin koulun jälkeen kaverini Allun kanssa kaupungille, kun olimme molemmat mopoillamme koulussa, ja minun piti löytää isälleni synttärilahja, ja Allun hänen veljellee. Heillä on siis samoina päivinä synttärit, paitsi että Allun isoveli täytti 18 ja minun isäni 50. =D
Löysin sitten isälleni pinkki-harmaaraidallisen FinnWearin paidan, ja ei hän ainakaan minulle mitään sanonut että ei aikoisi sitä käyttää. ;) Olen juuri tällä tavoin perhettäni aivopessyt käyttämään pinkkiä. Isoveljen kohdalla tämä ei kyllä vielä ole onnistunut...
Tällaisessa asussa kuitenkin silloin tiistaina olin kaupungilla ja koulussa:
♥ Kiroileva Siili -paita: netistä tilattu
♥ raitahuppari: äidin tuliainen Viipurista
♥ farkut: Seppälä
♥ Hello Kitty pinnit ja pompulat & mustat korvikset: H&M
♥ rannerengas ja omppurintaneula: kirpparilta
Harmi kun ei tullut lähikuvaa otettua tuona päivänä, kun nuo yksityiskohdat ei näy. :(
Kaupungilta löysin iskän paidan lisäksi itselleni Seppälästä kahdella eurolla (!!) mustat ballerinakengät. Oli kyllä aikamoinen ylläri, kun osuivat vain yhdessä nurkassa kierrellessä silmään, ja sovituksen jälkeen suuntasin niiden kanssa sitten kassalle. Kotona katsoin hintalapusta, että niiden normaalihinta olisi ollut kolmekymppiä. Harmi ettei niistäkään tuulut otettua kuvaa. =(

Torstaina puolestaan asuni näytti tältä. "Jouduin" laittamaan farkut, kun menin mopolla.
♥ farkut: Seppälä
♥ mekko/tunika: H&M
♥ huppari: kaverilta ostettu
♥ Hello Kitty kaulakoru: Seppälä
♥ kukkapinnit: Accesorizes
♥ helmet: jostain marketista?
♥ rannekello: Kihla & Kello


Nyt sitten esittelen myös yhden keskiviikon ostoksen. Tiistainahan kerroin postauksessani että tarvitsisin jotkut ihan kunnolliset kuulokkeet, enkä vain sellaisia korviin laitettavia "nappeja". Haaveilin Skullcandyn pinkkivalkeista kuulokkeista, mutta sellaisia en kotikaupungista löytänyt, joten päädyin Philipsin aika normeihin mustiin, kokoontaittuviin kuulokkeisiin. Kotona niitä testaillessani tajusin kuitenkin suureksi harmikseni että en niillä pysty kännykästäni musaa kuuntelemaan, koska ääntä ei pystynyt säätämään tarpeeksi hiljaiselle. Koska en halua kuuroutua ainakaan vielä, niin suunnittelin jo noiden paluattamista. Seuraavana päivänä kuitenkin kokeilin niitä ispveljeni iPodin kanssa, jota minäkin käytin ennen uutta kännykkääni, ja niiden kanssa äänen sitten sai säädettyä tarpeeksi hiljaiselle. Päädyin sitten siihen, että otin iPodin takaisin käyttööni. Veljeni ei sanonut mitään sitä vastaan, koska hänkin varmaan kohta ostaa uuden musapuhelimen.
Joten toivotaan, että loppu hyvin kaikki hyvin, vaikka minua harmittaakin se että iPodini on vain 1 Gigan kokoinen. pitää siis vain tarkemmin valita siihen ladattavat kappaleet..
Tämän kuulokehomman kerroin vasta tässä kohtaa postaustani, koska ne kuuluivat perjantaiseen asuuni:
♥ kuulokkeet: Citymarket
♥ huppari, hihaton paita & sukkikset: H&M
♥ hame: kaverilta ostettu
♥ korvikset: H&M
♥ pinnit: Lindex
♥ Hello Kitty kaulakoru (mulla on näitä 2 eriväristä) : Seppälä
♥ "reikähanskat": Tykkimäki

Eilen meillä oli myös lyhyt päivä, vain klo 8.15-11.30. Onneksi isäni pystyi minut koululta hakemaan, kun siihen aikaanhan ei kaupungista tänne busseja kulje. Kotona kerkesin olla pari tuntia, ja aika pian sen jälkeen kun veljeni tuli koulusta, lähdimme täydellä pakettiautollamme mökillemme. En muista milloin perhemme olisi yhdessä viimeksi johonkin mennyt, joten eilis ilta oli tosi harvinaislaatuinen, koska emme yleensä tee mitään perheen kesken. Oli outoa nähdä veljeni muuallakin kuin koneellaan, ja enpä kyllä minäkään eilen illalla koneellani pystynyt istumaan. Matkalla muuten haimme Kotipizzasta pizzat pitkästä aikaa, itse söin 3/4 ananas-juustopizzasta, vege kun olen. Ruhtinaaliset 1/4 jätin äidilleni, kun hän ei omaa pizzaa ottanut.
Kannettava kun en siis omista, mökki-ilta kului Gossip Girl kirjaa lukiessa ja valokuvaillessa. Vaihteli kyllä säät eilen taas aika urakalla, kun välillä aurinko paistoi lämpimasti ja sitten taas vaihteeksi satoi. Tässä kuvasaalista:
Mökkimme pihalla on mm. tällainen kukka, ja sen melkein jokaisessa kukassa oli kimalainen. Olivat varmaan kesän/syksyn viimeisinpiä mesiannoksia syömässä, kun vaikuttivat aika pökkyräisiltä.
Noita kukkia kuvaillessa huomasin läheisessä puu/lautakasassa sisiliskon, ja ei se sitten yhteen liskoon jäänyt, kun katsoinpa siinä kasassa melkein mihin vaan niin siellä oli aina eri lisko ottamassa ilta-aurinkoa. Menin niitä häiriköimään kuvailullani.

Oli niitä siis enemmän kuin nuo neljä. Koiramme Pimu sitten tuli kaverikseni liskoja tutkimaan, onneksi ei niitä kuitenkaan löytänyt, kuten alla olevasta kuvasta huomaa.
Koska koirien irtipitoaika alkoi tässä lähiaikoina, kaikki kolme koiraamme kirmailivat ulkona vapaina. Eivät ihme kyllä mihinkään lähteneet, varmaan siksi kun oli aika hiostava ilma.
Remulle tuli niin kuuma, että se kaivoi mökkimme taakse itselleen viilentävän kuopan.
Pimu ja Remu intoutuivat aina leikkimään, ja Pimu jahtasi Remua melkein koko illan. Välillä ne kuitenkin kävivät järvessäkin, mm. pallon perässä.
Remu härnää Pimua.
Välillä Pimu kuitenkin meni laiturillemme vakipaikalleen kyttäämään järven elämää. Tuossa se tykkää istua ja tuijotella järveen.
Remu vähän söpöili kun kerjäsi minulta omenanraatoa.

Napsukin kerkesi välillä kuvaan.

Melkein aina kun käyn mökillämme, kuvaan auringonlaskun. Se on joka kerta yhtä nätti, eikä tämäkään keta ollut poikkeus. Aurinko on mjyös todella helppo kuvauskohde kun se ei tee mitään äkkiliikkeitä tai käänny pois kuten vaikka koirat.

Välillä sitten satoi taas vettä, enkä pystynyt hakemaan äidin tekemään marjapiirakkaa kellarista. :( Niinpä iskä sai hoidella sen puolestani. ♥
Löysin myös yhdestä kukkapenkistä metsämansikoita.
Mums, olipas tuo huge.

Tänään sitten heräsin mökillämme siihen, kun yksi tädeistäni ja hänen miehensä tulivat mökillemme isäni synttäreille jo ennen kymmentä. "Auttamaan" tätini sanoi, mutta olisi ollut ihan mukavaa vielä nukkua vähän aikaa.. :D
kahdentoista jälkeen alkoi tulla muutakin porukkaa, ja pian minikokoinen mökkimme oliokin jo täynnä. Näin pitkästä aikaa muutamia serkkujani, ja oli mukavia juttuhetkiä heidän kanssaan. Tuli myös syötyä sitä hyvää marjapiirakkaan ja herkullista tiikerikakkua. Olisi kyllä äitini voinut jättää edes yhdestä salaatista tonnikalat ja kinkut pois kun en saanut muuta suolaista kuin pari pikkupiirakkaa. :(
Suunnilleen viiden aikaan lähdin mökiltämme kummieni ja serkkujeni kyydissä, kun kotimme on heidän matkansa varrella. Toista yötä kun en mökillemme halunnut jäädä, vaikka olisi ollut kiva vielä jutella serkuilleni vielä hetki.
Tässä muuten tämän päivän syndeasuni, enn kuin unohdan sen tänne laittaa:
♥ huppari, hame & t-paita: H&M
♥ helmet: Seppälä
♥ sydänkaulakoru: keverin tuliainen Gran Kanarilta tai jostain sieltä
♥ rannekello: se sama Kihla & Kellon
♥ korvikset: saatu synttärilahajaksi
♥ muffinsipinnit: H&M
Kotiin tultuani en ole täällä oikeastaan muuta nyt tehnyt kuin kirjoittanut tätä blogia ja siirtänyt kuvat koneelle. Ja dataus vaan jatkuu.. :----))

PS. Apua, suvussamme on ihan hirveästi tulossa kaikkien viisikymppisiä, kaikille en kyllä varmasti mene! =D

No comments:

Post a Comment

 

FREE HOT VIDEO 1 | HOT GIRL GALERRY 1

FREE HOT VIDEO 2 | HOT GIRL GALERRY 2

FREE HOT VIDEO 3 | HOT GIRL GALERRY 3

FREE HOT VIDEO 4 | HOT GIRL GALERRY 4

FREE HOT VIDEO 5 | HOT GIRL GALERRY 5

FREE HOT VIDEO 6 | HOT GIRL GALERRY 6

FREE HOT VIDEO 7 | HOT GIRL GALERRY 7

FREE HOT VIDEO 8 | HOT GIRL GALERRY 8

FREE HOT VIDEO 9 | HOT GIRL GALERRY 9

FREE HOT VIDEO 10 | HOT GIRL GALERRY 10

FREE HOT VIDEO 11 | HOT GIRL GALERRY 11