Tuesday, December 29, 2009

Everything is never as it seems

Moi! Vuorossa pikainen postaus. :)

Olen joulun jälkeen nähnyt kaikkia ihania ihmisiä, joka on piristänyt kummasti.
Lauantaina heräsin jo puoli yhdeksältä, ja lähdimme vanhempieni kanssa mökillemme. Voin sanoa että en mene sinne enää ikinä talvella, koska jouduimme ensinnäkin kävelemään sinne jäätä pitkin n. 10 min kun perille ei päässyt autolla, ja sisällä oli aluksi jotain +5 lämmintä.. Nice. Lähdinkin sinne vain siksi, että pääsisin sen jälkeen näkemään mm. serkkuani Hannaa, kun hän oli joulun ajan lapsuudenkodissaan. Katsoimme PS I Love You -leffan, joka oli erilainen mitä luulin sen olevan.

Sunnuntaina puolestaan näin serkkujani Katjaa ja Riikkaa, kun menin heille laulamaan heidän joululahjaksi saamaansa Sing Staria. :D Onneksi tästä ei ole kuvamateriaalia..

Sunnuntaina myös Vilu tuli meille yöksi, ja on hän meillä tälläkin hetkellä. :) Ollaan naurettu, kuunneltu uutta bändirakkauttamme Owl Cityä, löhöilty, katsottu Sinkkuelämää, ja eilen värjätty hiuksiamme ihan tuskissamme monta tuntia. Osaa olla kyllä rankkaa puuhaa..
Eilen täällä kävi myös toiset kummini joita näen aika harvoin, ja sain heiltä vielä rahaa myöhäisenä joululahjana ja aikaisena synttärilahjana. =))

Lahjoista puheen ollen: katsokaas mitä Vilu kiikutti minulle joululahjaksi. ♥

!! PINKKI-MUSTAN niittivyön! ♥__♥ Tuiii. Ja Vilu oli lukenut blogistani että rakastuin noihin Yogo Mixeihin, joten sainpahan vähän syötävääkin. Paitsi yhyy söin ne jo eilen loppuun. :--( Lisäksi lahjakassista paljastui kasvonaamio. Yrittääköhän Vilu vihjata jotain.. ;)

Eilen hypin myös innosta kun vihdoinkin neljän päivän postittomuuden jälkeen tuli kirjeposti ja minulle kaksi pakettia! Toinen oli H&M:ltä, ja sieltä tuli viimeinen tilaamani juttu, eli superihanat ruususukkahousut. ♥ Kiroan kyllä sitä että yritin kerrankin ajatella järkevästi ja otin normaalia isompana nuo sukkikset, ja tietysti ne osoittautuivat sitten isoiksi.. Ne kun ovat vielä takasaumalliset ja eivät normaalia sukkahousukangasta, niin ne eivät mene ihoa myöten ellei ole juuri oikea koko. Kävin tietty H&M:n sivuilta tarkastamassa olisiko niitä pienemmässä koossa, mutta eipä tietenkään.. En kuitenkaan halua niitä palauttaa, joten tyydyn siis noihin. Olisiko kellään vinkkejä miten ne saisi kutistumaan?

 
Toinen paketti osoittautui blogiarvontavoitosta, josta mainitsin vähän aikaa sitten. :) Whii.

Suklaata, kaulakoru ja discopallo-huulirasva. :--)

Tällaista tällä kertaa. Olen joko tänään tai huomenna lähdössä Hannan kämpälle viettämään uutta vuotta ja muutenkin yökyläilemään, joten en tiedä yhtään milloin seuraava postaus on tulossa..

Viettäkäähän kaikki mahtava uusi vuosi! :) En kyllä tiedä miten opin sanomaan vaikka 25.1.10..

Np: Owl City - Fireflies

PS. Lakanhajuisia terkkuja Vilumussulta.

Friday, December 25, 2009

Xmas

Hey!

Toivottavasti kaikilla on ollut mukava joulu! Minulla oli, ainakin suurimmaksi osaksi.

Ennen joulua oli kuitenkin aatonaatto, jolloin kävin isäni ja veljeni kanssa vähän ruokaostoksilla Cittarissa, ja pakko sanoa, että avulleni olisi varmasti ollut juuri silloin käyttöä, koska parkkipaikat olivat _ihan_ täynnä. :D Varmaan toivoivat Cittarissa etteivät olisi antaneet minun tulla töihin eräänä sunnuntaina, koska sain siksi tuon keskiviikon vapaaksi..
Kävin myös Seppälässä pikaisesti katsastamassa aletarjonnan, mutta en löytänyt mitään ostamisen arvoista. Sillä voi tietty olla vaikutus asiaan että veljelläni ja isälläni oli kamala kiire sieltä pois, huoh.
Tässä kuitenkin keskiviikon asu.

♥ t-paita: kiroilevasiili.fi
♥ pitkis, hame, wetlookit, pipo & rannekoru: H&M
♥ laukku & helmet: Seppälä
♥ Pikku Myy -heijastin: Vilulta



Kauppareissun jälkeen koristelin kuusen, mutta siitä ei nyt ole kuvaa kun en saanut otettua yhtään hyvää. :(

Sitten koittikin vihdoin aatto, jota oli kyllä odotettu jo monta kuukautta! En tehnyt mitään erikoista, perus aattosettiä, eli syömistä, telkkarin katsomista (Simpsonit-maraton! ♥), koirien käyttö ulkona, joulusauna vastan kanssa + ihokuorinta, takan ääressä lämmittelyä, ja sitten vihdoin lahjojen jako. :) Tällä kertaa sen suoritti veljeni.
Pukeuduin myös parempiin vaatteisiin kuin missä normaalisti hengaan kotona, ja siitä tulikin kunnon tonttuasu! XD

♥ hame, helmet, rannerengas & omppurintakoru: second hand
♥ neule: äidin vanha, en kyllä aio käyttää toista kertaa, mutta oli pakko kehitellä joku valkoinen paita
♥ tonttulakki & villasukat: itse tehty
♥ vyö: äidiin vanha
♥ korvikset & Hello Kitty -pompulat: H&M

Tuli muuten löydettyä uusi lempiherkku, nimittäin jogurttipäällysteiset rusinat, -banaanilastut, -kauramurot ja -cashewpähkinät. Aikamoista huijausta kylläkin kun niitä pähkinöitä oli koko pussissa varmaan viisi.. Sinäänsä hyvä että tuo pussi on niin kallis ettei niitä tule ostettua liian usein.

Pussita löytyi sydämen muotoinen lastu. ♥


 
Kun tulimme koiria käyttämästä, Otto oli juuri napannut hiiren lintulaudan alta! Näimme kun se kyttäsi sitä.


Äiti on tehnyt tosi monta tuollaista jäälyhtyä sankoissa, ne ovat mielestäni tosi nättejä.
 

 
Naurattaa joka joulu kun Pimu on aina ensimmäisenä menossa lahjapusseille. :D Sitten se vieläpä rupeaa murisemaan Remulle jos se menee liian lähelle lahjoja..

Pakettien avaaminen on myös Mömmön lempipuuhaa!

Haha, Remu pää pussissa.


Vanhemmilleni tekemäni kortti. :--D Tässä kiteytyykin piirtämistaitoni..

 
 
 
Haha, tässä yksi lahja jonka annoin veljelleni, eli Duracell-pupu. =D Sanoin että hänen pitäisi laittaa se autoonsa maskotiksi.

Nyt kuitenkin lahjat jotka minä sain. En saanut paljoa verrattuna moniin muihin, joka tekee minut tahtomattani kateelliseksi.. Olen kuitenkin tyytyväinen moniin lahjoihin mitä sain.

Ensinnäkin tällainen Muumi-purkki, jota itse asiassa pyysinkin juuri tuon purkin takia. :D

 
 
 
Serkuiltani Katjalta ja Riikalta saamani lahja. Kiitti tytöt. ♥

Kaveriltani Allulta saamani lahja. Kiitos sinullekin! Mm. ihanat sulkapinnit. :) Ja Edward kortissa. ;)




 
Lisäksi sain:
Tämän sukkaboksin..

..jo omistamaani pussilakanasettiin sopivan huovan..
 
+ kolmannen huovan (miten niin aina kylmissäni.. :DD), sukkia, yömekon, yöhousut, pitkiä kalsareita, joulumukin, ja 100€.
Rahan lisäksi ei siis mitään sen isompaa.
Ajattelin ruveta etsimään suoristusrautaa jolla voisi samalla tehdä ihania kiharia hiuksiin, joten rahaa menee mm. siihen. Jos tiedät hyvän suoristajan/kihartajan, saa ehdottaa enemmän kuin miellään! Mitään gdh:n porvarirautaa en kuitenkaan aio ostaa..

Huomenna menemme sukulaisten luo maalle, ja näen Hanna-serkkua! ♥ Ylihuomenna puolestaan Vilu varmaan tulee meille. Vielä pitäisi kysellä minne sitä menisi uudeksi vuodeksi!

Nyt kuitenkin tämä tyttö lähtee popsimaan porkkanalaatikkoa, jos sitä on enää jäljellä..

PS. Tässä PIENI paljastus.. Olen ruvennut ihan lähiaikoina haaveilemaan pinkki-mustista hiuksista.. Olen yrittänyt unohtaa nämä ajatukset, mutta en ole ainakaan toistaiseksi pystynyt. Siis WHAT? Olen ollut nyt jotain 2,5 vuotta blondi, ja blondien lisäksi hiuksiin on tullut pinkkiä. En vain saa ajatusta päästäni ettei tyvikasvu mahdollisesti näyttäisi niin pahalta.. Ja ettei pinkki tarttuisi vaaleisiin kohtiin.. Eikä tarvitsisi miettiä hiusten keltaisuutta.. Mutta, en kylläkään pääsisi vaalentamisesta kokonaan eroon, koska jos meinaisin pitää pinkkejä kohtia, niin joutuisin kuitenkin vaalentamaan aina niiden kohtien tyvikasvun.
Ei kuitenkaan huolta, en ole ajatellut tätä vielä vakavasti, enkä edes tiedä miten blondeista hiuksista värjättäisiin mustaan. Suoraan vaan? Olen myös ajatellut mahdollista ruskeaa välivaihetta..
Saa kuitenkin nähdä tulevatko nämä hullut ajatukseni koskaan toteutumaan. Kunhan vain mietin kun olen kyllästynyt.

+ ihanaa lomanjatkoa kaikille lomalaisille!


Np: The Used - Alone This Holiday

Tuesday, December 22, 2009

Kaakku

Hellou!

Jee, vihdoin loma! Eilen oli viimeinen työpäivä ennen lomaa, ja seuraavan kerran menen töihin vasta 4.1. :) Tuntuu kyllä hyvältä lomailla kun on ollut töissä vähintään viitenä päivänä viikossa suunnilleen kolmen viikon ajan.
Olin eilen pukeutunut mukavasti punaiseen, ja kynnetkin ovat pitkästä aikaa punaiset, mutta tietenkin unohdin ottaa asukuvat kun olen jo tottunut tähän kuvattomuuteen. :---(

Päätin tänään leipoa maukkaan porkkanakakun, että olisi minullekin jotain syötävää jouluksi. :D Olen ennenkin laittanut siitä kuvia tänne blogiin, mutta nyt laitan myös ohjeen että pääsette tekin halutessanne maistelemaan tätä ihanuutta! Ohje on kirjoitettu lyhyen kaavan mukaan, joten jokaista tekovaihetta ei selitetä niin yksityiskohtaisesti.


Delicious carrot cake

Pohja
3 kananmunaa
2½ dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl kanelia
200 g rypsiöljyä/margariinia tai voita sulatettuna
5 dl (n.5-6) hienoksi raastettuja porkkanoita
1 omena raastettuna

Kostutus
n. 0,5-1 dl omenatäysmehua

Täyte ja kuorrutus
1 pkr (200g) appelsiinituorejuustoa
n. 3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa tai vaniljakastiketta (itse olen aina käyttänyt vaniljakastiketta, koska en tykkää kermasta, ja se toimii hyvin! :))
+ elintarvikeväriä halutessa


+ koristeet, esim. nomparellejä


Vatkaa munat ja sokeri. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää muna-sokeriseokseen. Lisää öljy/margariini/voi, raastetut porkkanat ja raastettu omena.
Voitele ja korppujauhota 2-3 litran tasapohjainen kakkuvuoka. Paista 45-50 min 200 asteessa.

Sekoita täytteen/kuorrutuksen ainekset keskenään. Lisää viimeisenä vaahdotettu vaniljakastike tai kerma. Halutessasi voit värjäjä kuorrutteen elintarvikevärillä (itse käytin punaista elintarvikeväriä, ja sitä meni n. 1 tl). 


Halkaise kakku kahteen osaan, kostuta mehulla ja levitä vajaa puolet täytteestä. Nosta toinen puoli päälle ja kostuta. Peitä kakku hyvin ja anna olla jääkaapissa muutama tunti (itse jätin tämän kohdan kokonaan välistä :D). Levitä kakun päälle loppu täyte (minulla sitä jäi kyllä yli). Koristele haluamallasi tavalla, kuten nomparelleillä.

The cake is finally ready! ♥

Jätin reunat tarkoituksellä ilman kuorrutusta. I like it that way. :) Koristelin sen myös tällä kertaa kaapista löytyneillä hopeisilla palleroilla, ja pitihän siihen vähän väriäkin laittaa, joten sydämen keskustaan laitoin normaaleja nomparellejä.

Kuvat vääristävät kuottutuksen väriä, mutta värjäsin sen siis vaaleanpunaiseksi.
Halusin myös vähän joulutunnelmaa, joten laitoin kakun pienen ja isomman alusen väliin jouluista lahjapaperia. =)

 Mahdollista hyasinttia en suosittele kuitenkaan syömään. :D
 
Maistelin tuota jo palan verran, ja pakko sanoa että on kyllä herkkua, kuten muillakin tekokerroilla! ♥

 
Kakuista vaatteisiin, tai no pitäisi ehkä sanoa että kenkiin. Tänään nimittäin tuli H&M:ltä marraskuussa (?) tilatuista jutuista melkein kaiki loppujutut. Huomenna pitäisi vielä tulla sukkikset.
Tänään kuitenkin tuli nämä seuraavat jutut, mutta pakko sanoa heti alkuun, että kummatkin lähtevät huomenna palautukseen. :(

Nämä ihanuuskorkkarit ovat aivat liian isot nilkkojen kohdlta, joten kävely niillä olisi mahdotonta. Korko on myös minulla todella korkea, joten en varmaan kovin noilla osaisi kävelläkään. :D

 
Pinkin sävy on aika täydellinen, ja vähän harmittaa monesti pinkin sävy ei ole mikään täydellinen.

Lisäksi paketista kuotiutuivat nämä söpöt Hello Kitty -töppesöt, jotka ovat itse asiassa ihan kivat, mutta eivät kuitenkaan tarpeeksi. Lisäksi luulen että nuo olisivat aika hiostavat, vaikka jalkani aina jäässä ovatkin.


 
 
No, toivottavasti ne sukkikset edes olisivat ihanat!

Huomenna lähden isäni ja mahdollisesti myös veljeni kanssa käymään vähän ostoksilla, toivottavasti saan heidät suostuteltua käymään edes Seppälässä, pitäisi nimittäin katsastaa ovatko alet jo alkaneet. :P Jos vaikka löytyisi itselle joku kiva joululahja.. ;)
Huomenna myös luvassa joulukuusen koristelu, jei! Ja aaa joulu jo ylihuomenna!! Can't wait.

Milloinkas teillä koristellaan kuusi? :) Vai oletteko ihan kuusettomia? Niin ja uskaltautuuko kukaan kokeilemaan tuon kakun tekoa? :D

Np: Cute Is What We Aim For - The Curse of Curves
 

FREE HOT VIDEO 1 | HOT GIRL GALERRY 1

FREE HOT VIDEO 2 | HOT GIRL GALERRY 2

FREE HOT VIDEO 3 | HOT GIRL GALERRY 3

FREE HOT VIDEO 4 | HOT GIRL GALERRY 4

FREE HOT VIDEO 5 | HOT GIRL GALERRY 5

FREE HOT VIDEO 6 | HOT GIRL GALERRY 6

FREE HOT VIDEO 7 | HOT GIRL GALERRY 7

FREE HOT VIDEO 8 | HOT GIRL GALERRY 8

FREE HOT VIDEO 9 | HOT GIRL GALERRY 9

FREE HOT VIDEO 10 | HOT GIRL GALERRY 10

FREE HOT VIDEO 11 | HOT GIRL GALERRY 11