Sunday, December 20, 2009

Picsss

Viime yönä keksin tehdä erilaisten keittiövälineiden mukana tulleista "palleroketjuista" rannekorun. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan kiva, ja ajattelin että voisin joskus kokeilla laittaa siihen lisäksi jotain pieniä esineitä kun jokaisen noista ketjuista saa avattua.


 
Oli muuten surkein hetki valaistuksen suhteen saada inspiraatiota alkaa kuvailemaan huonettani. Olisn voinut kuvailla edes päivällä kun kerrankin en ollut töissä, mutta silloin kun tekee mieli kuvata niin sille ei voi muuta kuin alkaa kuvata. :D Turha siis sanoa kuvien laadusta, koska tiedän jo millaista se on... En muutenkaan kuvannut minkään kaavan mukaan, vaan juuri sitä mitä tuli mieleen kuvata.

 
 
Sain eilen vihdoin siivottua, jei. Luulen ettei monikaan siivoa huonettaan niin harvoin kuin minä.. On vain niin ylitsepääsemättömän vaikeaa raahata se imuri ja muut kamppeet tänne yläkertaan, ja sitten vielä pestä pölyt ja kopistella matot ja petivaatteet ym. parvekkeella, hurr.
Samalla kun siivosin katsoin erilaisia joululeffoja mitä tuli telkkarista, kuten yhden suosikeistani eli The Nightmare Berofe Christmasin. ♥ Olen katsonut sen jo tosi monta kertaa, mutta kun se tuli ihan TV:stä niin pakkohan se oli katsoa. :) Muistan että se tuli myös kaksi vuotta sitten kun olin ysillä.

Datausnurkkanikin on nyt siisti. Luulenpa muuten ettei kenelläkään muulla ole enää näin vanhaa tietokonetta ja möhkönäyttöä. :D En kuitenkaan näe vielä syytä ostaa uutta kun tämä pelittää ihan hyvin, eikä ole valittamista.
Löysin pari joulukoristettakin luomaan jouluhenkeä.






Yhdellä huoneeni seinällä on kolme tällaista hyllykköä, jotka säilyttävät päällään telkkarini, vaatteni, osan kosmetiikasta, ja muuta vaihtelevaa krääsää. Tässä ei siis ole kaikki meikkini, vaan säilytän useimmin käytettyjä meikkejä korissa vessassani. Huulipunat kuitenkin ovat tuossa, ja niistä aina valitsen asun mukaan sopivimman.



 
 
 
Tässä onkin tämä hyllykkö jossa säilytän korujani, hiusjuttujani ja muuta mukavaa.

Säilytän tässä jonkin aikaa sitten ostamassani sateenvarjossa suurimpia sormuksiani. Cute. Taisin muuten unohtaa pyyhkiä tuosta pölyt. :D



  Hups, unohdin järjestellä nuo hiuspinnit ja muut.

Kun ostin töistä ne kolme arpaa, niin yhden niistä voitot tulivat valkoisessa kangaskassissa jossa on tämä kiva kuva, unohdin nyt kyllä tuon piirtämän henkilön nimen. Monet bloggaajat kyllä varmasti tietävät hänet. :)

 

Löysin eilen tuon kipsienkelin laatikostani. Se oli sänkyni yläpuolella kun olin pieni.


Vessassani olevat muut naama- ja hiusjutut paitsi meikit.


 Sain niistä töissä voitetuista arpapussukoista mm. kolme tuollaista punaista Elvitalin syvähoitoa. :)

+ tällä hetkellä käyttämäni hiuskiinne, eli Pirkan hajustamaton. En näe syytä ostaa mitään kymmenen euron tököttejä, koska hiuskiinteeni kuluvat tosi nopeasti. Ostin myös ekaa kertaa hajustamattoman, koska meinaan aina tukehtua huoneessani sen jälkeen kun olen laittanut hiukseni, ja suuhun jää mukava hiuskiinteen maku..

Nämä kuvat otin tänä"aamuna".
Maisemaa jäisen ikkunan läpi.


Sellaista tällä kertaa. :) Enää maanantaina töitä ja sitten lomaaa. ♥ Ja enää muutama yö jouluun. *u*

PS. Jee voitin siitä Veikkauksen joulukalenteristani 7€! XD No, jäinpähän sentään voiton puolelle.

Np: PMMP - Poika

No comments:

Post a Comment

 

FREE HOT VIDEO 1 | HOT GIRL GALERRY 1

FREE HOT VIDEO 2 | HOT GIRL GALERRY 2

FREE HOT VIDEO 3 | HOT GIRL GALERRY 3

FREE HOT VIDEO 4 | HOT GIRL GALERRY 4

FREE HOT VIDEO 5 | HOT GIRL GALERRY 5

FREE HOT VIDEO 6 | HOT GIRL GALERRY 6

FREE HOT VIDEO 7 | HOT GIRL GALERRY 7

FREE HOT VIDEO 8 | HOT GIRL GALERRY 8

FREE HOT VIDEO 9 | HOT GIRL GALERRY 9

FREE HOT VIDEO 10 | HOT GIRL GALERRY 10

FREE HOT VIDEO 11 | HOT GIRL GALERRY 11