Friday, December 25, 2009

Xmas

Hey!

Toivottavasti kaikilla on ollut mukava joulu! Minulla oli, ainakin suurimmaksi osaksi.

Ennen joulua oli kuitenkin aatonaatto, jolloin kävin isäni ja veljeni kanssa vähän ruokaostoksilla Cittarissa, ja pakko sanoa, että avulleni olisi varmasti ollut juuri silloin käyttöä, koska parkkipaikat olivat _ihan_ täynnä. :D Varmaan toivoivat Cittarissa etteivät olisi antaneet minun tulla töihin eräänä sunnuntaina, koska sain siksi tuon keskiviikon vapaaksi..
Kävin myös Seppälässä pikaisesti katsastamassa aletarjonnan, mutta en löytänyt mitään ostamisen arvoista. Sillä voi tietty olla vaikutus asiaan että veljelläni ja isälläni oli kamala kiire sieltä pois, huoh.
Tässä kuitenkin keskiviikon asu.

♥ t-paita: kiroilevasiili.fi
♥ pitkis, hame, wetlookit, pipo & rannekoru: H&M
♥ laukku & helmet: Seppälä
♥ Pikku Myy -heijastin: Vilulta



Kauppareissun jälkeen koristelin kuusen, mutta siitä ei nyt ole kuvaa kun en saanut otettua yhtään hyvää. :(

Sitten koittikin vihdoin aatto, jota oli kyllä odotettu jo monta kuukautta! En tehnyt mitään erikoista, perus aattosettiä, eli syömistä, telkkarin katsomista (Simpsonit-maraton! ♥), koirien käyttö ulkona, joulusauna vastan kanssa + ihokuorinta, takan ääressä lämmittelyä, ja sitten vihdoin lahjojen jako. :) Tällä kertaa sen suoritti veljeni.
Pukeuduin myös parempiin vaatteisiin kuin missä normaalisti hengaan kotona, ja siitä tulikin kunnon tonttuasu! XD

♥ hame, helmet, rannerengas & omppurintakoru: second hand
♥ neule: äidin vanha, en kyllä aio käyttää toista kertaa, mutta oli pakko kehitellä joku valkoinen paita
♥ tonttulakki & villasukat: itse tehty
♥ vyö: äidiin vanha
♥ korvikset & Hello Kitty -pompulat: H&M

Tuli muuten löydettyä uusi lempiherkku, nimittäin jogurttipäällysteiset rusinat, -banaanilastut, -kauramurot ja -cashewpähkinät. Aikamoista huijausta kylläkin kun niitä pähkinöitä oli koko pussissa varmaan viisi.. Sinäänsä hyvä että tuo pussi on niin kallis ettei niitä tule ostettua liian usein.

Pussita löytyi sydämen muotoinen lastu. ♥


 
Kun tulimme koiria käyttämästä, Otto oli juuri napannut hiiren lintulaudan alta! Näimme kun se kyttäsi sitä.


Äiti on tehnyt tosi monta tuollaista jäälyhtyä sankoissa, ne ovat mielestäni tosi nättejä.
 

 
Naurattaa joka joulu kun Pimu on aina ensimmäisenä menossa lahjapusseille. :D Sitten se vieläpä rupeaa murisemaan Remulle jos se menee liian lähelle lahjoja..

Pakettien avaaminen on myös Mömmön lempipuuhaa!

Haha, Remu pää pussissa.


Vanhemmilleni tekemäni kortti. :--D Tässä kiteytyykin piirtämistaitoni..

 
 
 
Haha, tässä yksi lahja jonka annoin veljelleni, eli Duracell-pupu. =D Sanoin että hänen pitäisi laittaa se autoonsa maskotiksi.

Nyt kuitenkin lahjat jotka minä sain. En saanut paljoa verrattuna moniin muihin, joka tekee minut tahtomattani kateelliseksi.. Olen kuitenkin tyytyväinen moniin lahjoihin mitä sain.

Ensinnäkin tällainen Muumi-purkki, jota itse asiassa pyysinkin juuri tuon purkin takia. :D

 
 
 
Serkuiltani Katjalta ja Riikalta saamani lahja. Kiitti tytöt. ♥

Kaveriltani Allulta saamani lahja. Kiitos sinullekin! Mm. ihanat sulkapinnit. :) Ja Edward kortissa. ;)




 
Lisäksi sain:
Tämän sukkaboksin..

..jo omistamaani pussilakanasettiin sopivan huovan..
 
+ kolmannen huovan (miten niin aina kylmissäni.. :DD), sukkia, yömekon, yöhousut, pitkiä kalsareita, joulumukin, ja 100€.
Rahan lisäksi ei siis mitään sen isompaa.
Ajattelin ruveta etsimään suoristusrautaa jolla voisi samalla tehdä ihania kiharia hiuksiin, joten rahaa menee mm. siihen. Jos tiedät hyvän suoristajan/kihartajan, saa ehdottaa enemmän kuin miellään! Mitään gdh:n porvarirautaa en kuitenkaan aio ostaa..

Huomenna menemme sukulaisten luo maalle, ja näen Hanna-serkkua! ♥ Ylihuomenna puolestaan Vilu varmaan tulee meille. Vielä pitäisi kysellä minne sitä menisi uudeksi vuodeksi!

Nyt kuitenkin tämä tyttö lähtee popsimaan porkkanalaatikkoa, jos sitä on enää jäljellä..

PS. Tässä PIENI paljastus.. Olen ruvennut ihan lähiaikoina haaveilemaan pinkki-mustista hiuksista.. Olen yrittänyt unohtaa nämä ajatukset, mutta en ole ainakaan toistaiseksi pystynyt. Siis WHAT? Olen ollut nyt jotain 2,5 vuotta blondi, ja blondien lisäksi hiuksiin on tullut pinkkiä. En vain saa ajatusta päästäni ettei tyvikasvu mahdollisesti näyttäisi niin pahalta.. Ja ettei pinkki tarttuisi vaaleisiin kohtiin.. Eikä tarvitsisi miettiä hiusten keltaisuutta.. Mutta, en kylläkään pääsisi vaalentamisesta kokonaan eroon, koska jos meinaisin pitää pinkkejä kohtia, niin joutuisin kuitenkin vaalentamaan aina niiden kohtien tyvikasvun.
Ei kuitenkaan huolta, en ole ajatellut tätä vielä vakavasti, enkä edes tiedä miten blondeista hiuksista värjättäisiin mustaan. Suoraan vaan? Olen myös ajatellut mahdollista ruskeaa välivaihetta..
Saa kuitenkin nähdä tulevatko nämä hullut ajatukseni koskaan toteutumaan. Kunhan vain mietin kun olen kyllästynyt.

+ ihanaa lomanjatkoa kaikille lomalaisille!


Np: The Used - Alone This Holiday

No comments:

Post a Comment

 

FREE HOT VIDEO 1 | HOT GIRL GALERRY 1

FREE HOT VIDEO 2 | HOT GIRL GALERRY 2

FREE HOT VIDEO 3 | HOT GIRL GALERRY 3

FREE HOT VIDEO 4 | HOT GIRL GALERRY 4

FREE HOT VIDEO 5 | HOT GIRL GALERRY 5

FREE HOT VIDEO 6 | HOT GIRL GALERRY 6

FREE HOT VIDEO 7 | HOT GIRL GALERRY 7

FREE HOT VIDEO 8 | HOT GIRL GALERRY 8

FREE HOT VIDEO 9 | HOT GIRL GALERRY 9

FREE HOT VIDEO 10 | HOT GIRL GALERRY 10

FREE HOT VIDEO 11 | HOT GIRL GALERRY 11