Tuesday, July 28, 2009

Power Park

Hello!

En nukkunut viimeviikon torstaina pommiin, vaikka herätys olikin klo 4:30 enkä ollut yöllä nukkunut melkein yhtään.

Klo 5:45 lähdettiin kummien ja Katja- ja Riikka-serkkujen kanssa ajelemaan kohti Alahärmän Power Parkia. Yritin epätoivoisesti nukkua matkalla kun nukutti vielä niin hirveästi, mutta eihän siitä tullut mitään.

Power Parkissa oltiin aika ajoissa, ja päästiinkin porteista heti ensimmäisinä sinään kun ne aukesivät yhdeltätoista.

Siinä odotellessa olin kyllä aika varma etten kävisi ainakaan parissa laitteessa, koska ne näyttivät niin pahoilta. :D Niinhän siinä kuitenkin kävi että kaikkiin laitteisiin uskaltauduin, kuten myös viime vuonna Särkänniemessä ja kaksi vuotta sitten Tykkimäellä.

Oli onneksi tosi ihanat kelit, ja ravattiin serkkujen kanssa laitteissa siitä yhdestätoista ihan sulkemiseen asti eli seitsemään. :'D Sisäinen lapseni tulee esiin varsinkin juuri huvipuistossa, sen olen huomannut..
Oli kyllä tosi kivoja laitteita, vaikken millään meinannut uskaltaa mennä Boosteriin. Pitkän jonottamisen jälkeen kuitenkin siihen uskaltauduin serkkuni rohkaisemana.

Kuvia napsi kummini, joten kiitos heille niistä, koska muuten kuvia ei olisi ollenkaan.

Alla olevasta kuvasta voit bongata minut vasemmasta reunasta. :D En muista tuon laitteen nimeä, mutta se kieputti vaikka mihinkä suuntaan.

Kuvassa keskellä olemme serkkujeni kanssa, minä keskellä.
Mega Drop oli kyllä aika hurja, täytyy sanoa. :DD Siinä mentiin ensin tuonne ylös, ja siellä odotettiin minuutti ja sitten se pudotti äkkiä voimalla alas. Tuntui että vatsa olisi jäänyt tuonne yläilmoihin.

Alla keinukarusellin tapainen laite, mutta se pyörittää paljon ylempänä. Hyvä maisemien katseluun.
Alla oleva Typhoon on vähän Särkänniemen Half Pipen tapainen laite, jossa käytiin kolme kertaa. Uskalsin jopa pitää silmiä koko ajan auki vikalla kerralla. XD
Minä ja serkkuni odottamassa Boosterin nousemista yläilmoihin. Kannatti kyllä odottaa tuohon pääsemistä!
Auringon takia näistä kuvista ei nyt näe muuta kuin Boosterin mustana, mutta siellä kyllä oltiin. :) Tuokin laite oli loppuvaiheessa hyvä maisemien katseluun.

Maisemista puheen ollen, mielestäni Power Parkissa oli tosi nättiä, kun siellä oli istutettu tosi paljon erilaisia kukkia ympäri aluetta. Alue oli kyllä aika pieni verrattuna vaikka Särkänniemeen, mutta ei se ainakaan minua haitannut. Oli myös hyvä ettei tarvinnut odottaa älyttömiä aikoja päästäkseen laitteisiin. Kaikista paras laite oli kyllä varmaan normaali vuoristorata eli Thunderbird, jossa siinäkin käytiin kolmesti. En ole ennen edes käynyt ihan normaalissa vuoristoradassa. :D

Kokonaisuudessaan oli tosi kiva paikka, vaikka ihmeteltiinkin sitä kun se oli keskellä ei mitään, pelkkiä peltoja ja maaseutua ympärillä. Taisi kuitenkin olla jopa kesän paras päivä!

Power Parkin jälkeen yövyimme jossain kylpylähotellissa Ylähärmässä, ja sekin oli kiva yllätys kun en tiennyt että pääsisimme vielä uimaan. :D Katsottiin siellä myös pari uutuusleffaa, kuten Morsianten Sota. Boltin katsoin yksin, koska serkut nukahtivat kesken kaiken. =D
Aamulla oli sitten tietysti vielä luvassa hotelliaamiainen. ♥

Tuntuu välillä että minut on helppo saada onnelliseksi ainakin hetkellisesti, tai että tulen tosi iloiseksi asioista, jotka ovat tosi normaaleja muille. No, en sitten tiedä.

Perjantaina hotellista lähtiessämme kävimme Tuurin kyläkaupassa, koska se ei ollut mitenkään kovin kaukana. Joko emme vain tajunneet serkkujeni kanssa sen hienoutta, tai sitten se oli muuten vain aika mitäänsanomaton. ö__Ö Emme kyllä kiertäneet koko kauppaa läpi, joten se saattoi olla syynä. Käytiiin sitten joissain parissa lähellä olevassa kaupassa.
Tuurista jatkettiin Jyväskylään, jossa shoppailtiin pari tuntia. Harmi ettei ollut enempää aikaa, koska olisi voinut etsiä esim. jotain kirppareita.

Tässä muuten perjantainen asu, jonka kuvasin kylläkin vasta illalla kotona.
Image and video hosting by TinyPic
♥ Hello Kitty -paita: Vilun tuliainen Thaimaasta
♥ hame: H&M
♥ hattu: entiseltä pomolta
♥ laukku: nimipäivälahja äidiltä
♥korvikset, turkoosit & mustat helmet: kirppari
♥ pinkit helmet: Seppälä
♥ tennarit: Ellos
♥ sydänsormus: kirppari
♥ pinkki sormus: Itis
♥ kaksi turkoosia sormusta: pääsiäismunista saatuja joskus pienenä
Tämän pääkallosormuksen muuten sain 1€:lla hotellin sellaisesta koneesta johon laitetaan raha ja sieltä tulee randomisti joku juttu. :D Kävi kerrankin hyvä tuuri.
Tässä muuten loput ostokset.

Ehkä yksi kivoimmista löydöistä pitkään aikaan, nimittäin vihreä örkkipaita Carlingsista Jyväskylästä! :D En tajua miten rakastuin tuohon niin, eihän minulla ole edes mitään muuta vihreääkään. Mutta katsokaa nyt noita söpispurkkaörkkejä. ♥__♥ Tän nimi on muuten Edgar. ♥

Gina Tricotistakin löytyi pari löytöä. :)

Lölleröpaita 4,9€.


Alla olevassa kuvassa kaikki "pikkuostokset". Pinkki vyö 4,9€ Gina Tricot, "kultainen" ketju taas sellaisesta koneesta, 2 mustaa rusettipinniä H&M, 3 meikkisivellintä H&M, ja loput Tuurissa olleesta kaupasta, joka oli joko Fiorella (XD) tai ainakin sen tapainen. Siellä oli ihan sairaasti kaikkia koruja 0,5€/kpl, joten ostin tuon dollarisilmäisen smiley-rintakorun, aurinkolasit, peace-korvikset ja musta-pinkin kaulakorun. Aika halvalla selvisin!



Lisäksi samaisesta kaupasta ostin Marilyn-laukun alennettuun hintaan 4€.
Tänään kuvattuna jo vähän kärsinyt ranneke.
Lähipäivät olenkin vain ollut kotona, ja sain jopa eilen luettua Breaking Dawnin loppuun. Olihan se ihan hyvä, mutta en nyt kuitenkaan rakastakaan sitä.

Lisäksi olen syönyt mökiltä tuotuja mansikoita ja mustikoita, mums!
Käytiin sentään äitini kanssa sunnuntaina pyörillä samaisten sukulaisten luona joiden mukna olin reissussa. Sukuloimassa olin tässä asussa, kiitos serkuille kuvailuiosta. ♥ Mekko on muuten yksi Gina Tricotin ostoksista, jota olin kuolaillutkin netissä. Mikä onni että pääsin käymään GT:ssä ennen kuin nuo loppuivat, kun olen käynyt siiellä vain pari kertaa aikaisemmin Helsingissä ollessani. :D Niin ja heh en osannut taaskaan päättää vain paria kuvaa jotka laittaisin kun kerrankin oli kuvaajia kaksin kappalein. Valinvaikeus sanon minä.
Tajusin muuten että oli aika hippilook kukkamekkoineen ja peace-korvakoruineen.





Niin ja pitäähän minun tietysti samalla laittaa ne _ei_niin_edustavat_kuvat_.

Serkku käski hyppäämään tuosta kiveltä...
Niin ja tiestysti samalla myös kiivetä puuhun. XD
Vyö on Jim&Jillistä, kengät H&M:ltä ja panta Allulta, muut asun osat esittelinkin ostoksina.

Isoveljeni muuten täytti perjantaina 18, joten olentämän perheen ainoa alaikäinen. Saisipa se jo autokortin ja auton, että voisi kyytsätä aina välillä edes talvella. ;D Ei kyllä näytä hyvälty tuo auton hommaaminen ainakaan tällä hetkellä..

Nyt on ollut kyllä viime päivinä ihan luvattoman tylsää jos lukemista ei lasketa, ja lomaakaan ei ole enää kuin kaksi viikkoa jäljellä. :( Hannakaan ei pääse meille ainakaan tällä viikolla, ja Vilukin on mansikassa tällä viikolla, joten loput kesäsuunnitelmat taitavat jäädä viimeiselle lomaviikolle. En kyllä tiedä nyt yhtään mitä sitä tekisi! En haluaisi datatakaan koko aikaa. :---(( Nyyh. Jos sitä vaikka lenkille lähtisi. Ensin kuitenkin juon tekemäni terveellisen mutta herkullisen smoothien.

Billy Talent - Devil on My Shoulder

Wednesday, July 22, 2009

What can I do when you're gone, when it feels so wrong?

Mo.

En tiedä olenko koskaan aiemmin postannut kahta postausta samana päivänä, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Kuulumisia en ole kirjoittanut taaskaan yli viikkoon, mutta edellisessä postauksessa tuleekin ilmi yksi syistä.

Viimeviikolla alkuviikosta jumin vain kotona ja luin Breaking Dawnia. Vieläkin on jotain 170 sivua lukematta, mutta kyllä se siitä.Keskiviikkona puin sentään jotain järkevämpää päälle, kun kävin lääkärissä. Oli kyllä aika historiallinen asu, kun ei ollut leggareiden ja t-paidan kanssa mitään housuja tai hametta.. Puolustaudun kuitenkin sillä, että tuo paita oikeasti on pidempi kuin noissa kuvissa näyttää, ja että asu oli päälläni ehkä 1 h. :D
Image and video hosting by TinyPic
♥ MCR-paita: Allulta
♥ leopardileggarit: KappAhl
♥ laukku: Ekotori
♥ helmet: Cailap
♥ mustat helmet ranteessa: torilta
♥ pinkit helmet kädessä: itse tehtyjä
♥ korvikset: H&M
Joo ja moi laittamattomat hiukset... En tiedä miten jaksan laittaa niitä aina syksyllä kun kesällä olen laittanut ne vain peri kertaa. XD

Siitä syystä minulla onkin hiuskriisi, enkä tiedä pitäisikö minun leikkauttaa ne jotenkin eri tavalla.. Esim. että olisi paksu normiotsis eikä jakausta melkein ollenkaan, tai sitten hiukset enemmän sivussa eikä niin selvää jakausta. Yritin mm. epätoivoisesti kokeilla miltä näyttäisi..
Torstaina puolestaan piti leipoa, kun sukulaisia tuli mökille viikonloppuna. Tein mm. niitä omia säätömuffinseja, joiden ohjeen olenkin laittanut aiemmin blogiini. Ohjeen pitäisi löytyä "Kokkailut"-tunnisteesta.
Samana päivänä kolme serkkuani tuli meille, ja lähdettiin uimaan yhdelle uimarannalle, johon on meiltä matkaa n. 3-4km (lyhyt välimatka täällä korvessa). Olin tuota aiemmin käynyt rannalla vain kahdesti, mutta en ollut vielä siellä uinut. Ranta osoittautuikin tosi hyväksi, ja tuolla pitää kyllä vielä tänä kesänä käydä!

Kaksi serkuistani jäi meille yöksi, ja käytiin uimassa myös seuraavana päivänä.


Minä vasemmalla. 8---D
Katja serkku joutui kuvattavaksi.
Ja minulla oli varmaan hotein rantatyyli ikinä..
Paita entiseltä pomolta, lasit Nelliinan arvonnasta.
Perjantaina lähdin puolestaan serkkujen luo yöksi, josta sitten lauantaiaamuna menimme heidän mökilleen Sorsasaloon, joka on Kuopion lähellä.
Mökki on tosi vanha, ja siellä onkin menossa remontti. Aikaa vietimme serkkujen kanssa pelaillen eri pelejä, saunoen, uiden, ja tutkimalla vanhoja tavaroita, kuten näitä leluelukoita. :D Haha, ja minähän olen 16v..
Huomaa Katjan siisti paita. ;D
Löysin itseni.
Niin ja tulihan siellä laiturillakin hengattua, ja luettua Breaking Dawnia (again..). Paita H&M, lasit Vilun tuliainen Thaimaasta. Huomasin muuten jonkin aikaa sitten että Skinsissä Pandoralla oli samanlainen paita. :D
Sunnuntaina oli paluu sieltä, ja maanantaina olikin nimipäiväni. Oli muuten kamalin nimpäivä ikinä, kun silloin sain kuulla että vanhin koiramme Napsu lopetetaan tiistaina. Edellisestä postauksesta voi lukeakin enemmän, koska en halua asiaa enää tässä puida.

Tässä kuitenkin nimipäivälahjoja joita sain.

Äidiltä sain mm. tämän "sormustelineen". Samalla näettekin sormukseni, lukuun ottamatta muovisia Kindermunista saatuja.
Äidiltä sain myös tämän pikku Myy -käsipyyhkeen.
..ja tämän Snoopy-laukun.
Kummeilta (joiden mökillä olin) sain vihreän kulhon, maljakon, magneetteja ja rannerenkaita, jotka eivät muuten kuvassa ole.
Riikka-serkulta sain Hello Kitty -rannekorun, joita myydään pusseissa, ja yhdessä pussissa on aina 2 pientä HK-laattaa ja rannekoru. Laitoin kylläkin nuo kännykkäkoruiksi. :D
Lisäksi sain Riikan vanhan HK-avaimenperän, jota aikoinaan katselinkin kaupassa. :)
Samalla kun esittelin nuo lahjat, voisin laittaa tähän postaukseen osan ostoksistani, joita tein toissaviikolla ollessani Vilun kanssa kaupungilla.

Kirpparilta ostin valkoiset kengät pienellä kiilakorolla, 2,5€. Vilu ei tykänny näistä. :--(
Seppälästä ostin lastenpuolelta pääkallo-t-paidan n. 8€:lla. Minulla on liian vähän kivoja t-paitoja, varsinkin mustia.
Seppälästä ostin myös viidet alkkarit, kun ne maksoivat vain 1,95€/kpl, ja olikin jo tarvetta. Tietenkin eteen tuli valinnanvaikeus kaikkien niiden söpiksien printtien edessä, ja piti sitten ostaa viidet.. Kuvia en sentään laittanut. :D

Oli tosiaan melkein pakko tulla postaamaan tänään uudestaan, koska huomenna loppuu vihdoin koko kesän odotus, ja lähdemme kummieni ja Katja ja Riikka serkkujen kanssa Power Parkiin! 8)) Tämä onkin jo kolmas kerta kun lähden heidän mukaansa johonkin huvipuistoon, ja ne reissut ovatkin olleet yksiä kesän kohokohtia. Perjantaina myös tulomatkalla varmaan luvassa shoppailua Jyväskylässä. Tai ainakin jos se minusta on kiinni! :D
Yritän lähteä reissuun hyvillä mielin, vaikka eilinen olikin yksi elämäni surullisimmista päivistä. Toivottavasti pystyn olemaan ajattelematta asiaa matkalla..

Nyt kyllä pitää pakata loppuun, kun lähtö on huomenaamulla jo klo 5.30! Ugh, mitäköhän siitäkin tulee..

Byeee!
 

FREE HOT VIDEO 1 | HOT GIRL GALERRY 1

FREE HOT VIDEO 2 | HOT GIRL GALERRY 2

FREE HOT VIDEO 3 | HOT GIRL GALERRY 3

FREE HOT VIDEO 4 | HOT GIRL GALERRY 4

FREE HOT VIDEO 5 | HOT GIRL GALERRY 5

FREE HOT VIDEO 6 | HOT GIRL GALERRY 6

FREE HOT VIDEO 7 | HOT GIRL GALERRY 7

FREE HOT VIDEO 8 | HOT GIRL GALERRY 8

FREE HOT VIDEO 9 | HOT GIRL GALERRY 9

FREE HOT VIDEO 10 | HOT GIRL GALERRY 10

FREE HOT VIDEO 11 | HOT GIRL GALERRY 11