Thursday, November 26, 2009

I know how it feels to be on your own

Hey!

Käytiin Allun kanssa maanantaina katsomassa New Moon, kun ei ensi-iltaan päästy. Olin yrittänyt ajatella leffaa mahdollisimman vähän, joten minulla ei myöskään ollut paljoa ennakko-odotuksia. Kyllähän se sitten hyvä oli, ja päälle kaksituntinen vierähti rattoisasti Edwardia ja kumppaneita katsellen. Ei leffa tietenkään kirjan tasolle yltänyt, mutta enpä muista milloin kirja olisi ollut huonompi kuin siitä tehty leffa. Ehkä leffaa olisi parantanut se jos tykkäisin Jacobista (tai Juakopista kuten sen savoksi väänsin XD), mutta kirjoja lukiessani aloin inhota häntä. Kallistun siis vampyyrien puoleen. :--)
Käyn muuten leffassa aika harvoin (suunnilleen muutaman kerran vuodessa), ja olisi ihan kivaa että ne harvat kerrat olisivat mukavia. Harmi vaan että minun ja Allun taakse sattui "kiva" kälättävä teinilauma.. Onhan se toki mukavaa puhua ym. kavereiden kanssa, mutta mielestäni sen voisi kyllä tehdä ENNEN tai JÄLKEEN leffan. Itse en ainakaan halua pilata muiden leffahetkiä, ja toivon että muut ajattelisivat samalla tavalla. Niin ja jotenkin luulen että nyt kaverini Vilu tulee tämän lukemisen jälkeen sanomaan minulle jotain kun tiedän miten hän itse käyttäytyy varsinkin Twilight-leffoissa.. :--D

Vilu muuten linkkasi minulle tämän mahtavan tekeleen, jonka joku on tehnyt. :D En suosittele katsomaan/lukemaan jos ei ole lukenut kirjoja tai ei muuten vain halua juonipaljastuksia!

Kuva

Koulussa ja leffassa olin tässä asussa. Minulla oli ekaa kertaa H&M:ltä tilattu pinkki tyllihame. Minulla on samanlainen mutta musta jo ennestään, ja lovetan niitä molempia. ♥__♥
Image and video hosting by TinyPic
♥ t-paita: itse tehty
♥ hame, pitkis & sukkikset: H&M
♥ laukku: äidin vanha
♥ reikähanskat: Tykkimäki
♥ korvikset: Glitter
♥ niittirannekkeet: sieltä täältä
♥ pääkallosormus: sellasesta koneesta johon laitetaan raha :--D
Lakkasin sunnuntaina kynnet viidellä eri lakalla.
Tilasin tyllihameen lisäksi H&M:ltä muutakin, mutta jätin vain tyllin lisäksi ihanan pehmoisen leopardimyssyn..
..ja kaksi hakaneulatyynyä alennuksen jälkeen yhteensä vain neljä euroa!
Tiistaina näytin tältä:
Image and video hosting by TinyPic
♥ Marilyn-toppi: H&M
♥ kauluspaita: äidin vanha
♥ leggarit: Seppälä
♥ laukku: äidiltä saatu
♥ rusetti: Backstreet
♥ korvikset: Glitter
Naamakuvaspämmi.
Yritin kuvata silmämeikkiä muttei se ihan onnistunut. :(
Illalla Otto oli taas vaihteeksi huoneessani, ja se joutuikin kuvailun uhriksi.
Söpis! ♥
"No more paparazzi!"
Keskiviikon asu:
Image and video hosting by TinyPic
♥ Bambi-paita: Seppälä
♥ neule: Jim&Jill
♥ hame & pipo: H&M
♥ laukku: Tokmanni
♥ rannekorut: lapsuusajoilta
Tykkään limestä, mutta minulla ei ole oikeastaan ollenkaan limenvärisiä vaatteista ja koruja, mutta keskiviikkona vähäiset varastot pääsivät päälle, ja toivat mukavaa piristystä normaaliin pinkki-mustaan asuuni.

Tänään päähän pääsi leomyssy.
Image and video hosting by TinyPic
♥ kauluspaita & korvikset: kirppis
♥ mekko & vyö: äidin vanha
♥ myssy & sukkikset: H&M
♥ laukku: Laukkukeskus (tms.)
Kemiantunnilla suunnilleen nukkumisen jälkeen käveltiin Allun luo tekemään ammattiviestinnän tyhmätyötä. Allun tekemän maukkaan muffinsinkaan syöminen ei paljoa virkistänyt, ja ryhmätyö jäikin kesken kun oli jo lähdettävä. Oli harvinaisen ideaköyhää varsinkin minun osaltani.
Sain Allulta taas lainaan Sinkkuelämää-tuotantokauden, tällä kertaa vitosen. Aionkin katsoa sitä ja kirjastosta lastenpuolelta lainaamiani Simpsonit-jaksoja seuraavien kolmen päivän aikana, kun huomenna on taas vapaapäivä. Lisäksi on lainassa kirjastosta myös joku animaatio Valiant, ja ihana The Day After Tomorrow, jossa on hottis Jake Gyllenhaal. :--P ♥ On siis sentään jotain tekemistä, kun ei taaskaan ole oikeastaan muita suunnitelmia.

Nyt kun tuli mieleen niin on pakko kertoa yksi juttu minkä tajusin. Nimittäin, ensiviikolla keskiviikkona meillä alkaa kaksi kuukautta kestävä työssäoppiminen, ja se varsinainen juttu siinä on se, että en yhtään tiedä mitä se tekee blogilleni sinä aikana. Juttuhan on niin, että minulla on siellä työasu, enkä ajatellut viritella mitään erikoisia asuja muutaman minuutin ajaksi päivässä, kun ne olisivat vain työmatkoilla. Muita menoja minulla ei varmaan ole kovin usein, joten blogini ehkäpä isoin juttu eli päivän asujen esittely jää siis todella vähälle. Saa nähdä, keksinkö jotain muuta kirjoitettavaa tai kuvattavaa, kun on jo niin pimeää kun tulen kotiin, vai piteneekö postausvälit entisestään. :/
Vaikka TOP jännittääkin jo, niin odotan sitä kuitenkin innolla. Tuleepahan ihan erilainen arki ja uusia kokemuksia! :)

Tulipa taas jauhettua, ehkä seuraavaksi alan jauhamaan iltapalaa ja katsomaan Salkkareita.

Np: Cobra Starship - My Moves Are White

PS. Muistakaahan paikalliset kirpparihait käydä katsastamassa Varkauden Säästökirpparin pöytä nro 65. ;)

No comments:

Post a Comment

 

FREE HOT VIDEO 1 | HOT GIRL GALERRY 1

FREE HOT VIDEO 2 | HOT GIRL GALERRY 2

FREE HOT VIDEO 3 | HOT GIRL GALERRY 3

FREE HOT VIDEO 4 | HOT GIRL GALERRY 4

FREE HOT VIDEO 5 | HOT GIRL GALERRY 5

FREE HOT VIDEO 6 | HOT GIRL GALERRY 6

FREE HOT VIDEO 7 | HOT GIRL GALERRY 7

FREE HOT VIDEO 8 | HOT GIRL GALERRY 8

FREE HOT VIDEO 9 | HOT GIRL GALERRY 9

FREE HOT VIDEO 10 | HOT GIRL GALERRY 10

FREE HOT VIDEO 11 | HOT GIRL GALERRY 11