Friday, November 7, 2008

Sick and tired

Varoitus! Luvassa ehkä tylsin postaus ikinä, joka käsittelee asujeni lisäksi vain elämäni surkeutta ja sairauksia. Ei kannata lukea jos ei kiinnosta sairaskertomukset.

Tää postaus ois tullu jo eilen, mutta eipä sitten tullutkaan, ja ihan hyvästä syystä. Olin nimittäin tekemässä mesen välityksellä Allun kanssa Mestarimyyjä -tehtiä (kauppisjuttuja) kun olo muuttu aika nopeesti ihan hirveeks ja kuumeiseks. Harmi etten löytänyt meidän parempaa kuumemittaria, mutta huonomman mukaan kuumetta oli yli 37 ja olo ihan järkky. Yritin siinä sitten niitä tehtäviä tuskissani tehdä, mutta eihän siitä oikein mitään tullut ja Allu sitten ahkerana tyttösenä ne teki loppuun. ♥ Eilisilta siis kului ihan sienissä, enkä Buranaakaan ottanut kun vasta sitten kun menin nukkumaan (monissa vaatekerroksissa).

Eilen kuitenkin päivällä olo oli vielä hyvä, ja käytiin kaupungilla Allun kanssa kun koulu loppui taas 11.30. En tajua miten saimme vietettyä pienessä käpykylämme kaupoissa yli kolme ja puoli tuntia, kun menimme äitini kyydillä kotiin kun hän pääsi kolmelta töistä.
Käytiin muuten kaupunkimme uudessa Sokos Emotionissa (jossa siis myydään pelkästään kosmetiikkaa ja alusvaatteita), ja on kyllä oikein mukavaa että kaupunkiimme saatiin tuollainen suht iso luksuskauppa. :) En kyllä ostanut sieltä kuin normeja mustia pinnejä ja Wet'n'Wildin poskipunan. Muita ostoksia oli sitten iskälle isänpäivälahja, ripsareita (oli niin halpoja) ja tällä kertaa vähän isompi hiuskiinne, eli 400ml, koska 250ml hiuskiinne menee minulla ihan hetkessä.

Tässä muuten eilisen asu. Hiukset oli raivostuttavasti vähän kiharalla ja muutenkin oudosti, kun en ollut torstaina koulussa ja kotona pidin hiuksia Pikku Myy -kampauksella, niin lopputulos oli se että ne olivat vielä perjantainakin laineilla. Pinkki mustat sukat eivät sitten näkyneet kenkien alta, siksi sorruin laittamaan pinkki-mustat polvisukat puna-mustan asun kanssa. :D
♥ farkut: Seppälä
♥ sydän-t-paita: Vilulta (alunperin Seppälä)
♥ huppari: äidin tuliainen Viipurista
♥ helmet, korvikset & Pikku Myy -heijastin: Vilulta
♥ rannekoru: Glitter
♥ pinnit: ?

Jotkut näistä kuvista on ihan mössöjä kun kokeilin ottaa niitä ilman salamaa.

Tässä myös pitkästä aikaa asuni ulkona. Kokonaisuuteen kuului myös kirkkaanpunaiset hanskat, mutta ne ovat kuvaushetkellä jostain syystä laukussa.
♥ takki: H&M
♥ kaulaliina: Fida Lähetystori
♥ kengät: Ekotori
♥ matilyn -laukku: Cybershop
+ ne hanskat: äidin vanhat
Aleksi 13:ssa bongasin yhdet talvikenkäehdokkaat, kiiltonahkaiset ihanuudet, ja hintaa oli alennuksen jälkeen 40€. En kyllä tiedä olisivatko ne niin hyvät, koska ei ne nyt niin lämpimille vaikuttaneet, ja olen tänään ja eilen panikoinut yhdestä ihan kamalasta asiasta, eli siitä, että pelkään että minulla on kohta mm. vaivaisenluut ja muut jaloissa. Eikä se olisi _todellakaan_ mikään leikinasia, koska sitten olisi aika mahdotonta löytää kenkiä, ja leikkaus olisi melkein pakollinen. Huolenaiheeni on lähtenyt siitä, kun minulla on aina ollut ylipitkät varpaat ja lattajalat, niin nämä eivät ole kumpikaan mikään hyvä juttu. Pitkien varpaiden takia monet kengät hankaa varpaita, ja melkein kaikki kengät ovat liian kapeita että jalka voisi olla ns. lunnollisessa asennossaan. Vaivaisenluuhan on yksi yleisimmistä naisten jalkaongelmista, koska yleensä se tulee korkkareiden ja liian kapeitten kenkien käytöstä. Varsinkin juuri länsimaissa kengät ovat juuri tästä mallista tehtyjä, eivätkä mitenkään hyviä jaloille. Muodissa on myös aina korkkarit ja kaikki lättänät kengät, jotka eivät anna tarpeeksi tukea jaloille, ja sellaisiahan monet naiset juuri käyttävät. Ja tietysti itsekin kuulun niihin, jotka käyttävät korkkareita myös muuallakin kuin juhlissa, eivätkä kenkänikään ole mitenkään leveitä.

Tänään sitten olen ollut koko päivän ihan masentuneena, väsyneenä, surullinen ja kaiken lisäksi sairas. Kuumetta ei välillä taida paljoa olla, mutta olo on kyllä ihan surkea kaikin osin. Tunnen itseni joksikin vanhaksi mummoksi kun paikkoja särkee ja olo on kamala.
Lähiaikoina pitäisi oikeasti mennä lääkäriin näiden jalkojen takia, koska aiemmin lääkärit eivät ole lattajalkojani muuten kommentoineet kuin että yksi sanoi että pitäisi ostaa vähän tukevammat kengänpohjat. Lääkärissä käyntiin on kyllä muitakin syitä, kuten se, että päähäni koskee melkein jatkuvasti, ja minulla on koskenut lapsesta asti päähän normaalia usemmin. Välillä kipua oli kyllä vain n. kerran kuussa, mutta nyt tuntuu että päähäni koskee taas liian usein. Migreenin oireita en ole kyllä oikeastaan tuon säryn lisäksi huomannut, että en sitten tiedä mistä on kyse.

Olen ehkä aina pitänyt terveyttä liian itsestäänselvänä, ja en tiedä miten tämä "valaistuminen" tuli aika yht'äkkiä, vaikka syömistä olen kyllä tarkkaillut jo kauemmin (vaikka ei siitä kyllä mitään hyötyä ole ollut).

Nyt siis pelkään, että kohta joudun pitämään jotain terveyskenkiä lopun elämääni enkä mitään hienouksia tai sitten en enää pysty kävelemään hirveitten kipujen takia. Että semmosta. Mistäköhän kunnoliset talvikengät nyt löytäis, taitaa olla aika mahdottomuus löytää hyviä mun jaloille ja samalla siedettävän näköisiä. No mutta tässä ne Aleksi 13:n ihanuudet, jotka taitaa jäädä vain haaveeksi. Kuva kyllä vääristää tosi paljon.
Nyt on kyllä teksti ja olo ihan pohjalukemissa, mutta tässä kuitenkin keskiviikon asu.
♥ ruusupaita, pitkähihainen & sukkikset: H&M
♥ hame: Vilulta
♥ ruusupinnit: H&M
♥ siipikorvikset (uudet): Vilulta
♥ avainkaulakoru: Glitter
♥ rannekorut: Seppälä (+ 1 itse tehty)
Nyt en enää tiedä pitäiskö jättää tämä postaus kokonaan julkaisematta, mutta toisaalta mitä hyötyä tämän tekemisessä olisi sitten ollut. Ehkä pitäisi säästää nämä tekstit vaikka päiväkirjalle.

Voi kun osaisin olla yhtä positiivinen kuin monet muut, kun välillä tuntuu ettei minua negatiivisempaa ihmistä voi olla.

Huomaa muuten hyvin milloin olen erityisen allapäin, kun en silloin käytä melkein ollenkaan hymiöitä.

Nyt soi: Disco Ensemble - This Is My Head Exploding

No comments:

Post a Comment

 

FREE HOT VIDEO 1 | HOT GIRL GALERRY 1

FREE HOT VIDEO 2 | HOT GIRL GALERRY 2

FREE HOT VIDEO 3 | HOT GIRL GALERRY 3

FREE HOT VIDEO 4 | HOT GIRL GALERRY 4

FREE HOT VIDEO 5 | HOT GIRL GALERRY 5

FREE HOT VIDEO 6 | HOT GIRL GALERRY 6

FREE HOT VIDEO 7 | HOT GIRL GALERRY 7

FREE HOT VIDEO 8 | HOT GIRL GALERRY 8

FREE HOT VIDEO 9 | HOT GIRL GALERRY 9

FREE HOT VIDEO 10 | HOT GIRL GALERRY 10

FREE HOT VIDEO 11 | HOT GIRL GALERRY 11