Saturday, March 14, 2009

I made you a cupcake but I eated it :<

Nyt olen sentään vähän paremmalla tuulella kuin viimepostausta tehdessäni, koska olen nyt kolmen päivän minilomalla.

Eilinen piti vielä kärvistellä koulussa klo 8.15-11.30, mutta onneksi sitten pääsin ruokakaupan kautta kotiin.

Tässä eilinen asuni:♥ monsteripaita: itse kirjoitin tekstit, paidasta en tiedä että mistä se on
♥ farkut: Seppälä
♥ pitkis: H&M
♥ sienikoru: itse tehty
♥ pipo & pinni: H&M
♥ korvikset: Vilulta
♥ helmet ranteessa: Fida
♥ niittivyö: Citymarket
♥ laukku: Seppälä




Ruokakaupasta ostin (tai no iskä osti) vähän tarvikkeita, kun ajattelin että leiposisin muffinseja tai jotain. Kotona sitten tutkinkin netin syövereitä, ja koska en lopulta osannut päättää teenkö marenkeja vai muffinseja, niin tein sitten molempia. Koska marenkeihin ei tarvita kananmunista kuin valkuainen, päätin sitten hyödyntää keltuaiset tekemällä keltuaismuffinseja. Niiden ohjeen mukaan niihin ei kuitenkaan ollut tulossa kuorrutetta eikä sisälle tuorejuustoa eikä appalsiinia, niin muokkasinkin kahdesta eri ohjeesta omanlaisen. Vähän vain pelotti että mitäköhän niistäkin tulee kun laitoin aineksiakin ihan väärässä järjestyksessä, mutta olen kyllä ylpeä lopputuloksesta! Aineiden kanssa sekoilu johtui kyllä jo ihan siitä, että ohjeet oli koneella yläkerra, ja keittiö sattuu olemaan meillä alakerrassa, enkä tietenkään omista tulostinta, niin otinpa sitten viisaana tyttönä kamerallani näytöstä ohjeet, joten tutkin sitten ohjeita koko ajan kamerasta. :D
Okei mutta ei enää selostusta, tässä tämä ohje, ja määrät on sitten "noin määriä" ja ainekset saattavat olla vähän oudossa järjestyksessä.


Pink Chihun tuorejuusto-appelsiini-munankeltuaismuffinit
(n. 12kpl aika isoja)

Taikina:
6 kpl kananmunankeltuaista (tai vaihtoehtoisesti 3 kokonaista munaa jos keltuaisille ei tulisi muuten käyttöä)
n. 0,7 dl rypsiöljyä (tai sulatettua margariinia tai voita)
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
1½ tl vanilja/vanilliinisokeria
1 appelsiinin raastettu kuori & mehu
1 dl maitoa
100g (puoli pakettia) maustamatonta- tai appelsiinituorejuustoa

Kuorrutus:
100 g (toinen puolikas paketista) maustamatonta- tai appelsiinituorejuustoa
2-3 rkl tomusokeria
1 rkl vanilja/vanilliinisokeria
1 rkl appelsiinimehua
pari tippaa (punaista) elintarvikeväriä

+strösseliä maun mukaan

Vatkaa munankeltuaiset ja sokeri. Lisää sen jälkeen maito, rypsiöljy ja appelsiinin raastettu kuori ja mehu. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja sekoita joukkoon. Voitele muffinipelti rypsiöljyllä tai margariinilla ja jaa taikina siihen (jos ei ole muffinipeltiä, käytä muffinivuokia, mielellään 2 päällekäin). Tee jokaiseen muffinsiin pieni kuoppa lusikalla/jauhotetulla sormella, ja lisää kuoppaan nokare tuorejuustoa (tuorejuustoon voi ennen tätä sekoittaa tomusokeria jos haluaa siitä makeampaa). Paista uunin keskitasolla 225-asteessa n. 10-15 min.
Anna muffinien vetäytyä pellin/vuokien syvennyksissä muutama minuutti ja irrota sen jälkeen ja anna jäähtyä.

Sekoita tuorejuusto, tomu- ja vaniljasokeri. Lisää appelsiinimehu ja pari tippaa elintarvikeväriä ja sekoita kuorrutus sileäksi. (Kannattaa maistaa, että haluaako kuorrutteesta makeampaa, koska itselläni siitä ei tullut niin sokerista, mutta se saattaa johtua siitä että jouduin käyttämään tomusokerin tilalla makeutusainetta kun tomusokeri oli loppunut.) Levitä kuorrutus muffinien päälle veitsellä tai pursottimella. Sirottele strösseliä päälle.
Muffineja kannattaa säilyttää kannellisessa rasiassa.

Lopputulos:
Tuossa ei ole kaikki, koska niitä tuli se 12 kpl kun käytin muffinipeltiä jonka olemassaolosta en ollut edes tietoinen. Ennen oin käyttänyt vain silikonista vuokaa ja peperisia.
En ollut myöskään ennen tehnyt minkäänlaista kuorrutetta muffinsien päälle, mutta nyt kaverini Allun inspiroimana tein tuollaista tuorejuustoista. Allu kun on innostunut lähiaikoina tekemään vaikka minkälaisia muffinseja, ja tekee niitä harva se päivä. Omalla kohdalla tuo ei onnistuisi, koska ajautuisin siihen että söisin kaikki muffinsit yksin kun muut eivät uskaltaisi edes maistaa niitä, paitsi ehkä äitini. =D
Luulin myös että joutuisin vain levittämään kuorrutuksen tylsästi muffinsien päälle, mutta löysin ikivanhan pursottimen (haha en edes tiedä mitä sanaa siitä pitäisi käyttää) ja taiteilin sitten sillä suurimman osan päälle sitä kuorrutetta.
Koska tein tosiaan niitä marenkeja jääneistä valkuaisista ja sokerista, ylijäämä pääsi kahden muffinsin päälle.
Monen tunnin paiston jälkeen kyllästyin ja otin marengit uunista vaikka ne eivät vielä olleetkaan täydellisen kuivia. Niistä tuli beigejä (again). Olen ilmeisesti liian kärsimätön ja pidän uunin lämpötilaa yli sadalla, mutta ei noiden ulkonäköä minua haittaa, tärkeintä on se maku. ♥__♥ Kuvasin tuon rasiallisen vasta tänään, ja heh, tuo rasia oli vielä kukkuraisillaan eilen illalla...
Yammy! En taida nyt laittaa ohjetta, mutta jos siitä tulee kyselyitä niin kirjoitan sen johonkin muuhun postaukseen.

Ja kyllä, pitihän sitä nyt vähän lesota noilla cupcakeilla. 8)) ♥



Twilight - Houkutus
No tuliko edes nälkä? ;)

Np: Disco Ensemble - Headphones

No comments:

Post a Comment

 

FREE HOT VIDEO 1 | HOT GIRL GALERRY 1

FREE HOT VIDEO 2 | HOT GIRL GALERRY 2

FREE HOT VIDEO 3 | HOT GIRL GALERRY 3

FREE HOT VIDEO 4 | HOT GIRL GALERRY 4

FREE HOT VIDEO 5 | HOT GIRL GALERRY 5

FREE HOT VIDEO 6 | HOT GIRL GALERRY 6

FREE HOT VIDEO 7 | HOT GIRL GALERRY 7

FREE HOT VIDEO 8 | HOT GIRL GALERRY 8

FREE HOT VIDEO 9 | HOT GIRL GALERRY 9

FREE HOT VIDEO 10 | HOT GIRL GALERRY 10

FREE HOT VIDEO 11 | HOT GIRL GALERRY 11