Wednesday, March 10, 2010

I've waited for all my life

Hellou!

En olekaan kertonut kuulumisiani pitkään aikaan, joten nyt onkin jo aika. :)
Olen tällä hetkellä hiihtolomalla ja aivan toimettomana, kun katsoin eilen loppuun True Bloodin toisen tuotantokauden. Viime viikko kuluikin suurimmaksi osaksi tuon mahtisarjan parissa, ja en voi muuta kuin suositella! Eihän niissä jaksoissa mennytkään kuin yhteensä joku vuorokausi.. :---D
Viime perjantaina kuitenkin irroittauduin tietokoneeni äärestä, ja lähdin serkkuni Hannan luo kyläilemään. Lauantaina nimittäin vietimme hänen 17v synttäreitä, ja Hanna oli vuokrannut ison mökin meidän käyttöömme. Oli tosi kivaa, vaikka porukkaa ei ollutkaan ihan hirveästi. Pääsin mm. esittelemään mahtavia tanssitaitojani, ja Las Ketchupin Asereje-biisin tanssikin palautettiin mieleeni. XD Tuo olikin yksi lempibändeistäni ala-asteela..
Ihan hyvä juttu ettei illalta ole muuta kuvamateriaalia kuin muutama kuva minusta ja Hannasta kun vielä odottelimme muita juhlijoita. Harmi vaan etten voi nyt julkaista niitä yhteiskuvia, kun en tiedä mitä mieltä Hanna niistä olisi. :D Tässä siis ainoa kuva siltä päivältä. Onnistuin muuten rikkomaan tuon korun, pitäisi korjata sekin.
Tein viimeksi asupostauksen helmikuussa, joten asujakin on jäänyt esittelemättä aika monta, tässä niistä muutama.
♥ t-paita: Seppälä
♥ huppari: H&M
♥ hame: Vilulta
♥ laukku: äidin vanha
♥ vyö: Cybershop
♥ niittirannekkeet: sieltä täältä
♥ rusetti: Backstreet
Kukkahärpäke pääsi ekaa kertaa käyttöön! :) + kiva venkoiluasento..
♥ mekko: Lindex
♥ neule, kukkapinni & korvikset: H&M
♥ leggarit & laukku: Seppälä
♥ vyö: Gina Tricot
♥ koru: itse tehty
Päälle pääsi vaihteeksi mustan sijasta ruskeaa.
♥ mekko & korvikset: Seppälä
♥ neule & pipo: H&M
♥ laukku: Pieces
♥ vyö: äidin vanha
♥ huivi: Lindex
Tuo rusettihame on ärsyttävä kun se tarttuu jalkoihin kävellessä (menee jalkojen väliin ja luo jonkun pussishortsiefektin :D), mutta älysin vihdoin että voin laittaa sen alle yhden H&M:n tyllihameistani, ja ongelma oli korjattu. :) Se ei ole siten myöskään niin luiru, mikä on myöskin vain plussaa.
♥ t-paita: Lindex
♥ hame, neule & pipo: H&M
♥ laukku: Seppälä
♥ helmet: kirppari
♥ pinssi: Madu Shop

Leikkasin vähän otsatukkaa.
Olen puhunut vanhemmilleni, että voisimme tapetoida pari seinää alakerrasta, ja että iskän kannattaisi tehdä se vielä kun asun kotona ja olisin mahtavalla sisustustyylilläni valitsemassa mm. tapettia. :D Kävimmekin maanantaina kayselemassa tapetteja, mutta kaupunkimme valikoimat ovat aika surkeat, ja löysin vain yhden kunnollisen vaihtoehdon, mikä maksaa sekin 44,25€/rulla. Mielestäni aika kallista.. Toimituksessakin menisi muutama viikko, joten saa nähdä miten tämän tapetointijutun kanssa nyt käy. Sisustaisin mielelläni lisää koko alakertaamme (ja omaa huonettanikin 8)) mutta en usko että rupeamme mitään suurempia muutoksia tekemään.
Tapettiostoksilla olin tässä asussa. Tuossa kuvassa kyllä näyttää että tuo mekko ei istu yhtään, eikä ihana laukkukaan näy. :|
♥ mekko, laukku & vyö: äidin vanhoja
♥ neule: Jim&Jill
♥ sukkikset & pipo: H&M
♥ helmet: Ninja
♥ korvikset: Lindex
♥ kello: Leijona

Carlsonilla tapetteja katsellessa bongasin nämä Marilyn julistetaulut puoleen hintaan, ja pakkohan ne oli saada. En kohta enää tiedä mihin tungen kaikki Marilyn-tauluni. :D Nuo ovat yli A4-kokoiset, ja maksoivat yhteensä 5€.
Lomalla olisi vielä kivaa nähdä Vilua ja serkkutyttöjäkin, muita suunnitelmia minulla ei olekaan. Paitsi että voisin lukea loppuun Taikurin hatun, koska se on vielä pahasti kesken kun luin juuri eilen loppuun aika paksun Jalostamo-kirjan. Se on itsenäinen jatko-osa aika ihanalla Ruttolinnalle, ja toivon nyt etten olisi lukenut Jalostamoa, koska se loppui ihan tyhmästi ja toivoin koko kirjan ajan että se alkaisi vähitellen paranemaan, mutta ei. Mur. :--(

Nyt kuitenkin lähden metsästämään jotain ruokaa jääkaapista, postauksia kirjoittaessa tulee aina nälkä. Sitä ennen voisin kuitenkin kysyä, että olisiko kellään ehdottaa mitään mahtavia leffoja mitä voisin katsoa? Leffojen katselu on yksi lempiajanvietteistäni, ja nyt kun olen lomalla niin minulla olisi vielä normaaliakin enemmän aikaa.

No comments:

Post a Comment

 

FREE HOT VIDEO 1 | HOT GIRL GALERRY 1

FREE HOT VIDEO 2 | HOT GIRL GALERRY 2

FREE HOT VIDEO 3 | HOT GIRL GALERRY 3

FREE HOT VIDEO 4 | HOT GIRL GALERRY 4

FREE HOT VIDEO 5 | HOT GIRL GALERRY 5

FREE HOT VIDEO 6 | HOT GIRL GALERRY 6

FREE HOT VIDEO 7 | HOT GIRL GALERRY 7

FREE HOT VIDEO 8 | HOT GIRL GALERRY 8

FREE HOT VIDEO 9 | HOT GIRL GALERRY 9

FREE HOT VIDEO 10 | HOT GIRL GALERRY 10

FREE HOT VIDEO 11 | HOT GIRL GALERRY 11