Aika luovaa ottaa kuva auton sivupeilistä.. =D

Oli kyllä ihanaa lukea viime yönä keskellä yötä Demiä omalla sängyllä ja samalla mutustaa mansikoita ja kuunnella lempimusaa. Eipä kesä loppuisi koskaan! Juuri tuollaisia hetkiä sitten keskitalvella -30 asteen pakkasella on ikävä. Mutta niin se vaan on että ylihuomenna on jo elokuu, ja kohti syksyä ollaan menossa hurjaa vauhtia. Tuntuu että vielä pitäisi tehdä vaikka mitä ennen kuin kopis alkaa, ja aika alkaa jo loppumaan. No ainakin ensiviikolla käyn kaverini Vilun luona ja katsomme varmaan koko päivän Skins-jaksoja ja Sweeney Toddia. =)) En malta odottaa!

Aloin muuten tässä jo huolestua kissastamme Otosta, kun sitä ei ollut näkynyt moneen päivään, mutta tänään se sitten palasi kesäisiltä reissuiltaan. Ei ole kyllä ensimmäinen kerta kun se muutamaksi päiväksi jonnekin lähtee kerta viihtyy ulkona. Nyt se sitten nukkuu sängylläni ja kehrää äänekkäästi. Ja on myös todella hellyydenkipeänä. On se kyllä niin söpö. ♥



Tässä myös osa niistä toissapäiväisistä ostoksistani, kuten tämä Seppälän söpö Hello Kitty "koru" jossa tuli myös huulirasva mukana. Omistan melkein samanlaisen mutta vaaleanpunaisen jo ennestään, mutta oli tuo pinkkikin lopulta saatava, kun äitikin oli juuri maksajana. ;D

Tiimarin alesta tuli myös ostettua kaksi leipälautasta ja mukia. Tykkään noiden väristä ja muodosta.

Tiimarista lähti mukaan myös tämä ylisöpö Prinsessa-murokuppi. XD ♥ Ja minähän en ole lapsellinen tai mitään..






Nyt kuitenkin jatkan vaikka sen Demin lukemista ja mansikoiden syöntiä (vaikka ihan kun en olisi niitä jo tarpeeksi syönyt).
PS. Tänään olen nauranut aika kiitettävästi tältä sivulta löytyville elukkakuville. Kiitos vaan ialle kun blogissaan tuosta osoitteesta mainitsi. =) Tässä muutamia lemppareistani:






No comments:
Post a Comment