Wednesday, July 30, 2008

Strawberry

Eilen tuli syötyä aika kiitettävä määrä mansikoita, kun kävin poimimassa niitä äitini, kummini ja kahden serkkuni kanssa muutaman tunnin ajan. On kyllä niin raskasta hommaa varsinkin jaloille kun siellä puskissa pitää kykkiä, että osaan ainakin arvostaa niitä jotka käyvät vaikka kesätyökseen niitä poimimassa! Minulle on jo melkein tuo yksi kerta liikaa. Mutta kolme sankollista äitini kanssa keräsimme, ja osan laitoin sitten eilen pakkaseen ja osasta äitini teki hilloa. Mutta jäi niitä onneksi myös jääkaappiin naposteltavaksi muutamaksi päiväksi. ;)
Aika
luovaa ottaa kuva auton sivupeilistä.. =D
Oli kyllä ihanaa lukea viime yönä keskellä yötä Demiä omalla sängyllä ja samalla mutustaa mansikoita ja kuunnella lempimusaa. Eipä kesä loppuisi koskaan! Juuri tuollaisia hetkiä sitten keskitalvella -30 asteen pakkasella on ikävä. Mutta niin se vaan on että ylihuomenna on jo elokuu, ja kohti syksyä ollaan menossa hurjaa vauhtia. Tuntuu että vielä pitäisi tehdä vaikka mitä ennen kuin kopis alkaa, ja aika alkaa jo loppumaan. No ainakin ensiviikolla käyn kaverini Vilun luona ja katsomme varmaan koko päivän Skins-jaksoja ja Sweeney Toddia. =)) En malta odottaa!
Aloin muuten tässä jo huolestua kissastamme Otosta, kun sitä ei ollut näkynyt moneen päivään, mutta tänään se sitten palasi kesäisiltä reissuiltaan. Ei ole kyllä ensimmäinen kerta kun se muutamaksi päiväksi jonnekin lähtee kerta viihtyy ulkona. Nyt se sitten nukkuu sängylläni ja kehrää äänekkäästi. Ja on myös todella hellyydenkipeänä. On se kyllä niin söpö. ♥
Tässä myös osa niistä toissapäiväisistä ostoksistani, kuten tämä Seppälän söpö Hello Kitty "koru" jossa tuli myös huulirasva mukana. Omistan melkein samanlaisen mutta vaaleanpunaisen jo ennestään, mutta oli tuo pinkkikin lopulta saatava, kun äitikin oli juuri maksajana. ;D

Tiimarin alesta tuli myös ostettua kaksi leipälautasta ja mukia. Tykkään noiden väristä ja muodosta.
Tiimarista lähti mukaan myös tämä ylisöpö Prinsessa-murokuppi. XD ♥ Ja minähän en ole lapsellinen tai mitään..Loppuun vielä kuvia koiristamme viettämässä kesäpäivää ulkoaitauksessa.
Remukin sentään hetken katsoi kameraan.Ei Napsu oikeasti noin laiha ole, laihentaa vaan itseään. ;D Pimusta ei ole yhtään julkaistavaa kuvamateriaalia kun se ei mikään linssilude yleensä ole, mutta kyllä sekin siellä ulkona oli.
Nyt kuitenkin jatkan vaikka sen Demin lukemista ja mansikoiden syöntiä (vaikka ihan kun en olisi niitä jo tarpeeksi syönyt).


PS. Tänään olen nauranut aika kiitettävästi tältä sivulta löytyville elukkakuville. Kiitos vaan ialle kun blogissaan tuosta osoitteesta mainitsi. =) Tässä muutamia lemppareistani:

Monday, July 28, 2008

Sydänlasien läpi katselu

Muutamaan päivään minusta ei ole kuulunut taaskaan mitään sen takia, kun olen ollut vain kotona ja datannut, joten ei ole ollut mitään raportoitavaa. Perjantai-iltana ei kyllät ollut mukava kun vaille yksitoista illalla kun olin yksinään kotona dataamassa, tuli yht'äkkiä sähkökatkos, ja pienimuotoinen ukkonen. Olipa sitten mukava etsiä pimeässä jotain tuikkuja, kun vielä pelkään pimeää ja ukkosta. Jouduinpa sitten silloin menemään jo yhdeltätoista nukkumaan, kun eipä ilman sähköjä oikein mitään tule. Vaikka ei ole kyllä tullut minun nukkumisestakaan lähiaikoina, vaikka olen kovasti yrittänyt mennä jo nukkuman kahdentoista aikaan. En vain yksinkertaisesti moneen tuntiin saa unta. No mutta tänään sentään lähdin jonnekin, kun lähdettiin äitini kanssa hänen töittensä jälkeen etsimään minulle farkkuja, ja kyllähän ne onneksi löytyi. Alkuperäinen hinta oli 29,90€, mutta hintalapussa oli hintana 24,90€, joten luulin niiden maksavan sen verran, mutta oli kyllä mukava yllätys kun kassalla hinnaksi paljastui vaivaiset 8,90€! Sainpas halvalla farkut. ;) Ostin samalla kauan Seppälässä katselemaani Hello Kitty -huulirasvaa/kaulakorua, ja vihdoin otin sen matkaani. Myös Tiimarista löytyi kaikkea kivaa siellä käydessämme, aletkin kun olivat vielä meneillään. Ostoksistani ei kyllä nyt ole kuvia, mutta ehkä saisin ne vaikka huomenna kuvattua. Kaupungilla olin muuten seuraavanlaisessa asussa, jossa viihdyin oikein mukavasti:
Hattu kirpparilta, sydänaurinkolasit Nelliinan arvonnasta, Kiroileva Siili t-paita sen nettisivuilta, hameelta näyttävä valkopilkullinen housuhame ja vyö äidin vanhoja, verkkosukkiksista en tiedä, laukku Seppälästä, korut sieltä sun täältä. :D
LB:ssä olisi muuten ollut kaikki kengät ja laukut puoleen hintaan, mutta enpä juuri tällä kerralla tietenkään mistään niin innostunut. :(
Toivottavasti se viime viikolla tullut H&M:n paketti muuten tulee tällä viikolla, kun en malttaisi odottaa sen saapumista. Olen iloinen jos saapuvista vaatteista edes puolet olisi hyviä, ettei kaikkia tarvitsisi palauttaa..
Tänään tuli myös muutenkin kaupunkireissua odotellessa kuvailtua, tietysti taas itseäni.. ;DD
Dude, tulipas taas yliannostus minua. =D Mutta blöö, nyt ei yhtään innosta kirjoittaminen kun ei ole mitään mistä kirjoittaa, niin julistetaanpa tämä nyt sitten surkeaksi postaukseksi jossa todistuu se että minulla on liian tylsää kun rupean leikkimään laseillanikin. =(
Öitä vaan mur mur.

Thursday, July 24, 2008

Me, Myself & Marazu

Menipäs taas beballeen eilinen suunnitelmani, nimittäin menin nukkumaan jo kahdeltatoista siinä toivossa, että jaksaisin sitten tänään herätä jo kymmeneltä, mutta vielä mitä: pyörin sängyssäni varmaan kolme tuntia, ja nukuinpa sitten härätyksestä huolimatta taas kahteen. Ei kiva. Tälläkin hetkellä nukuttaa vielä siitäkin huolimatta, mutta katsotaanpa sitten taas yöllä niin en varmasti meinaa saada millään unta. -___-' Miksi juuri minun pitää omistaa maailman huonoimman unirytmin?
Tänään näissä neljässä tunnissa en ole taaskaan s
aanut mitään aikaiseksi, joten jatkanpa sitten edes tätä "100 faktaa itsestäni" -listaa. Näiden 25:n jälkeen jäljellä jää enää toiset 25, kun tämä on kolmas kerta kun tätä listaa kirjoitan. Pahoittelen taas jos listasta löytyy jo mainitsemiani asioita.

1. Olen aika pessimistinen ihminen, koska ajattelin yleensä aina pahinta, etten joutuisi pettymään jos joku asia ei onnistu. Olen nimittäin liian monta kertaa iloinnut jostain asiasta, ja sitten sitä ei kuitenkaan ole tapahtunut.

2. Haluaisin itse tehdä vaatteita ja muita, mutta olen liian laiska siihen hommaan, ja omistan surkeat ompelutaidot. Vieläkin on kesken ysillä aloittamani tilkkupäiväpeitto...
3. Osaan olla to
della ystävällinen ja mukava tuntemattomille ihmisille, mutta yleensä sitten satutan juuri kaikkein tärkeimpiä/läheisimpiä ihmisiä. :(
4. Olen todella kateellinen ihminen, ja liian harvoin pystyn olemaan aidosti iloinen jonkun puolesta. Poikkeuksia kuitenkin tapahtuu, mutta kateus saa kyllä yleensä vallan.

5. Omistan ehkä tylsimmän elämän ikinä. Ei minulle tapahdu melkein ikinä mitään.

6. En ole koskaan seurustellut.
7. Lempieläimiini kuuluu koirien lisäksi mm. sisiliskot, kissat ja possut. Jotkut apinat on myös söpöjä. :3 8. En ole elämäni aikana tainnut tilata vaatteita muualta kuin Ellokselta kerran ja H&M:ltä muutaman kerran.
9. Lempisarjakuvani ovat Viivi ja Wagner, Kamut ja
Kiroileva Siili (alla). 10. Kaksi ehdottomasti heikointa ainettani koulussa olivat kemia ja fysiikka. En ymmärtänyt kummastakaan yhtikäs mitään. Kolmantena tulee sitten aina vihaamani matikka.
11. Näiden keksiminen on aika pirun vaikeeta.

12. Kiroilen liikaa.

13. Rupesin kiinnittämään enemmän huomiota pukeutumiseeni jossain kutosluokalla, ja silloin aloitin myös meikkaamisen.

14. Suun
nittelen seuraavan päivän asun aina iltaisin, jos tiedän että olen lähdössä johonkin.
15. Inhoan ihmisten luokittelua tiettyihin lokeroihin, vaikka saatan itsekin näitä ilmaisuja käyttää. Minusta se on kuitenkin väärin.

16. Olen Coca Cola lightin suurkuluttaja. Viikossa kuluu helposti monta litraa, mutta yritän kyllä vähentää sen juomista.
17. Kerään mm. KoKo-sarjaa, Muumi-mukeja (ja astioita) ja Marilyn Monroe kortteja. (alla olevasta kuvasta puuttuu 2 Muumi-mukiani)
18. Silmäni ovat ruskean-vihreät, mutta nopeasti katsottuna ja yleensä valokuvissa ne näyttävät ruskeilta.
19. Olen perinyt äid
iltäni mm. ylitummat silmänympärykset, pitkän nenän ja pitkät varpaat.
20. Lempi Muumi-hahmojani on Pikku Myy, Nipsu, Hattivatit ja Mörkö, vaikka Mörköä meninkin aina pienenä nojatuolin taakse piiloon. :D
21. Jos joudun heräämään todella aikaisin, kuten kouluaamuisin, en pysty puhumaan/kommunikoimaan ainakaan puoleen tuntiin mitenkään. En vain yksinkertaisesti voi puhua.
22. Haluaisin matkustaa melkein minne tahansa, mutta unelmamatkakohteina on mm. New York, Tokio, Lontoo ja joku tosi lämmin paikka, vaikka Kanarian saaret.

23. Haluaisin pinkki-vaaleat hiukset, mutta en värjää niitä siksi kun pinkki haalenee niin sopeasti hiuksista.

24. Käytän liikaa hymiöitä. Myönnän sen. Tässä postauksessa olen kyllä päässyt todella vähällä.
25. En ole pyöräillyt kertaakaan tänä kesänä, koska sain huhtikuussa skootterin. Vaikka ei sen mikään tekosyy pitäisi olla.

Damn miten vaikeaa noiden kirjoittaminen on, mutta nyt on ainakin ne 75 kirjotettu, joten vielä 25 jäljellä. Mitenköhän meinaan keksiä vielä ne...

Tulipas über tylsä postaus, mutta hei, tämmöstä tää nyt on. :---D Eikä varmasti kukaan jaksanut lukea noita todella mielenkiintoisia faktoja minusta kuitenkaan. =D

Wednesday, July 23, 2008

Each day gets more and more like the last day

Eilen ja tänään ei ole tapahtunut oikeastaan mitään erikoista, mitä nyt eilen tuli käytyä serkkujeni ja kummieni luona, kun he eivät eilen päässeet vanhempieni menojen vuoksi meille kahville viettämään nimipäiviäni (jotka olivat kyllä jo sunnuntaina). Niimpä menin sitten itse heille, ja päivä kului Sims kakkosta pelaillessa. Päälläni ei ollut mitään erikoista, vaan Lindexin paita, Seppälän farkut ja äidiltä pöllimäni laukku. :DSain heiltä kuitenkin ihanan nimipäivälahjan, olin jo kerennyt luulla etten saisi keltään mitään. =D Lahjaksi sain täydennystä keräämääni KoKo-sarjaan ruskean lautasen muodossa. Tämä on viides KoKoni, ja kerään niitä limen- ja ruskeanvärisinä. Lisäksi sain myös kaksi söpöä sydän-magneettia..
..ja tämän suloisen Niiskuneiti"kyltin" + pinkin kasvo/käsipyyhkeen. Tuohon kylttiin voin kirjoittaa oman nimeni ja kiinnittää sen huoneeni ulkopuolelle. Tämäkin on Arabian.
Tänään sitten olen oikestaan ollut vain koneella, mitä nyt äitini kanssa käytin nopeasti koiriamme läheisessä rannassa. Huomasin muuten samalla että pihallamme kukkii tämä ihana pinkki kukkapensas, en kyllä tiedä minkä nimistä tuo kukka on. Tuosta voisin ehkä oksia ottaa maljakkooni. :)
Myös toinen pihallamme olevista kukista kukkii nykyään, tämä sitten näyttääkin jo syksyisemmältä.
Eilen meille muuten tuli postin mukana H&M:n syyskuvasto, ja sitäkin tässä selailin. Ei kyllä oikeastaan minun silmääni miellyttäviä vaatteita siinä ollut niin yhtään, kaikki vain niin tylsän ja tumman näköisiä. Tänään kuitenkin laitoin pitkästä aikaa H&M:lle tilauksen, ja toivottavasti suurin osa tilaamistani jutuista on hyviä, ettei tarvitsisi kaikkea palauttaa. Suurin osa taisi niistä olla alennuksesta ja lastenpuolelta, kun siellä on sentään värikkäämpiä vaatteita. :D Nyt vain odottelen pakettia innolla, toivottavasti se tulee ennen kuin kopis alkaa!
Kopiksesta puheen ollen, jännitän jo nyt sinne menoa ihan hirveästi, vaikka lomaa on "vielä" tämän viikon jälkeen kuitenkin 2 viikkoa. Suunnilleen asuja jo nyt suunnittelen, taitaa tosiaankin olla tylsä elämä minulla. Olisi kyllä hyvä löytää uusi reppu minulle ennen koulun alkua, kun entistä koiramme Remu vähän tuunasi, eikä siitä sen jälkeen ole enää voinut säätää niitä hihnoja. Pitää pitää silmät auki jos jostain löytyisi joku nätskä. :)
Huolestuttaa kyllä aika paljon tällä hetkellä myös se, että unirytmini on ihan päin bebaa. Eilenkin yöllä pyörin vielä sängyssäni jossain neljän aikaan, ja kouluaamuisin herätykseni on viiden jälkeen. Ei hyvä! Eikä asiaa auta se, että nukun herätyskellosta huolimatta kepoisesti johonkin yhteen, kuten tänäkin aamuna. Pitäisi oikeasti alkaa mennä nukkumaan edes jossain kahdeltatoista ja pakottaa itsensä ylös kymmenen aikaan, ja siitä sitten alkaa aina tuota herätystä laskemaan, ettei 11.8 tulisi sitten ihan puskista aikainen herätys. Katsotaan miten onnistun (jos onnitun)!

Olen muuten muissa blogeissa nyt lähiaikoina nähnyt jo paljon kaikkea syksyyn liittyvää, ja miten bloggaajat valmistautuvat syksyyn vaatekaappinsa osin. Itseäni suorastaan kauhistuttaa lukea ensi syksyn trendeistä ja veetteita, koska se tuo vääjäämättä sen tosiasian että kohta se syksy oikeasti on täällä, muunkin kuin koulun osin. Itse haluaisin vielä unohtaa nämä syksy-ajatukset, kun vielä on kuitenkin heinäkuu, enkä ole edes sisäistänyt sitä vielä että ainakaan täällä ei ole mitään kesäkelejä näkynyt melkein koko "kesänä". Tuntuu että koko loma on lipunut läpi sormien, ja etten loppujen lopuksi ole tehnyt melkein mitään. Koko ajan vain odotti edes parempia kelejä, että voisi edes löhötä auringossa, mutta tässä koneen ääressä suunnilleen koko loma on sen sijaan mennyt. Onneksi kesään on sentään mieleenpainuviakin asioita jäänyt, ja niistä voin kiittää muutamaa ihanaa ihmistä. Mutta toisaalta, onhan tässä vielä reilut kaksi viikkoa saada lisää niitä muistoja, ja toivottavasti niin tapahtuu. On muuten myös ainakin luvattu hyviä kelejä lähiajoiksi, että toivon mukaan nekin lisäävät tekemisintoani.

KESÄISIN terveisin Pink ChihuPS. Tänään on muuten International MCR Day, eli kansainvälinen My Chemical Romance päivä, ja minun osalta se tarkoittaa vielä runsaampaa bändin kuuntelua, ja olen tehnyt sitä koko päivän. Kohta myös ajattelin ruveta katsomaan heidän toista dvd:tään ja kuolaamaan lisää heidän peräänsä. Bobin sanoin: "Gerard (ja minun osalta myös Frank), you make my heart burn!" ;D

Monday, July 21, 2008

Everything you touch turn into gold

Nyt siis olen taas kotona minun ja kaverini mökkireissun jälkeen. Kaverini Vilu tuli meille jo torstai-iltana, että pääsisimme lähtemään perjantai-aamuna mahdollisimman aikaisin. Muutaman tunnin yöunien jälkeen lähdimme isäni kanssa mökille päin kaupan kautta, ja perillä (jossa äitini oli jo valmiiksi) vanhempani lähtivät yhden isäni kaverin luo viikonlopuksi, joten jäimme mökillemme sitten kahdestaan. Viikonloppu kului tosi nopeasti, ja ainakaan syöminen ei loppunut, vaikka söimme suunnilleen koko ajan. :D Musiikkia tuli myös koko ajan kuunneltua, erityisesti The Usedia ja My Chemical Romancea. Lenkilläkin käytiin muutamaan otteeseen, ja silloin näimmekin vaikka minkälaisia mörriöykkyjä, onneksi ei sentään käärmeitä. :D Perjantaina nukuin myös ekaa kertaa elämässäni päiväunet riippumatossamme. 8)) Hyvä että heräsin juuri ennen kuin rupesi satamaan. Riippumatossa loikoillessamme seuraamme liittyi yliseurallinen perhonen, ja se ei sitten millään meinanut lähteä luotamme. :D Se saikin sitten toimia mallinamme.
Myös mm. tällainen perhosentoukka sieltä löytyi.

Illalla sitten sade onneksi loppui, ja lähdimme soutelemaan sen jälkeen kun kiinnitimme veneen tappia paikoilleen varmaan puoli tuntia. =D Evoja kun olemme...
Lähtiessämme aurinko näytti tältä:
Mukaan tuli myös salamatkustaja.
Kävimme soutamassa yhdellä sillalla ja takaisin.
Mukaan mökille muuten lähti Nelliinan arvonnassa voitetut lasit, ja niitä kun yritin kuvata, niin kuvaan tuli tietysti myös minä ja kaverini. :D Tässä postauksessa ette muuten tule näkemään asujeni esittelyjä, nimittäin koko viikonlopun päälläni olivat vain mahdollisimman mukavat vaatteet tai bikinit. Huomaa kuitenkin seksikkäät pelastusliivit.
Suurin osa näistä kuvista oli kyllä julkaisukelvottomia ja kotiin päästyämme nauroimme Vilun kanssa mahamme kipeiksi niiden törkeydelle. XD
Palattuamme aurinko oli laskenut jo enemmän.
Loppuilta/yö meni sitten todella "järkeviä" keskustellessa, korttia pelaten ja tietysti syödessä. 8))
Seuraavana päivänä oli sitten onneksi vähän lämpimämpi, ja pääsimme ottamaan aurinkoa vähäksi aikaa, kunnes jumalattoman kokoinen pilvi tuli tietysti auringon eteen. Se siitä auringonotosta, mutta muutama kuva tuli räpsäistyä:
Kampauksestani ei tarvitse kysyä.... 8--D
Seuraavanakin päivänä näkyi kaiken näköisiä otuksia, kuten tämä karvainen perhosentoukka.

Yksi ruukkukukistamme:
Mökillämme myös vilisee paljon rakastamiamme sisiliskoja, ja niitäkin tuli kuvattua:
Löysimme kaksi todella pulleaa naarasta, jotka olivat viimeisillään raskaana. Toivottavasti tekevät paljon pikkuliskoja. ♥__♥

Eww, vähän vähemmän miellyttävää oli sudenkorennon tai jonkun sellaisen ontto kuori, josta se oli kuoriutunut. Hurr.
Yksi kuva myös mökkimme pihasta.
Vilun jalanjäljet. Omani olivat ihan latat, eivät oikean jalanjäljen näköiset, kun omistan latta-jalan.
Illalla rupesimme myös grillaamaan nuotiolla, jonka _minä_ tein. 8)) Tehtiin mm. maissia, valmiita lettuja, banaania ja tomaattia. :D Oli hyvää. Seuraamme liittyi tällä kertaa kahdeksanhenkinen sorsaperhe, jolla selvästikin oli nälkä. Syötimme niille kuivunutta leipää, ja olivat sitten seuranamme koko loppuillan siihen asti kun lähdimme lenkille. Söpöjä kyllä olivat!
Emo pysytteli koko ajan vähän kauempana.

Sorsien, sisiliskojen, perhosten, perhosentoukkien ja muiden lisäksi nähtiin ekaa kertaa myös kolme kiiltomatoa, ja niiden lisäksi varmaan 723747 rupisammakkoa ja 3 jättietanaa. :D
Lauantai-iltana missasin auringonlaskun melkein kokonaan. :( Olettekin varmaan huomanneet että tykkään kuvata aurinkoa... =D
Loppuyö kului taas ylihölmöjä juttuja jauhaessa, voi kun niitä saisi aina nauhalle. :--D Vilu on virallisesti retard-kamuni. ♥
Sunnuntaina sitten heräsimme siihen kun vanhempani palasivat mökillemme. Silloin oli myös muuten nimpparini, ja söin sillä oikeudella mansikkapenkissämme kypsyneet marjat. ;P Kesän ekoja muuten olivat. Kuvaan pääsi vain kaksii ahneuteni takia.
Eilen sitten palasimme kotiimme, ja Vilu jäi meille vielä neljänneksi päiväksi, kun satoi koko illan, niin hän ei skodellaan voinut lähteä ajamaan. Katsottiin Neloselta Linnunradan käsikirja liftareille -leffa, ja naurettiin kyllä ihan tarpeeksi. :D Oli kyllä outo leffa. Niin ja sen jälkeen katsottiin vielä Hairspray, taisi olla minulle kuudes kerta... :---))
Joka yö kyllä tuli valvottua kolmeen tai neljään, ja herättiin myös jossain iltapäivällä. :D Mukavan unirytmin kyllä omistan...
Tänään sitten Vilu lähti kotiinsa, ja minä jäin kotiini orvon oloisena, mitäs muutakaan tekemään kuin dataamaan. Tällä viikolla olisi kyllä tarkoitus mennä joku päivä Vilun luo yöksi tai ainakin käymään, jos hän nyt minua enää neljän päivän jälkeen jaksaa... :--DD
Mutta huh huh, olipas mukava mökkireissu, ja Vilu on ihan mahtavaa seuraa. :) ♥ Ei meidän juttuja kukaan täysjärkinen tajuaisi. :D ♥
 

FREE HOT VIDEO 1 | HOT GIRL GALERRY 1

FREE HOT VIDEO 2 | HOT GIRL GALERRY 2

FREE HOT VIDEO 3 | HOT GIRL GALERRY 3

FREE HOT VIDEO 4 | HOT GIRL GALERRY 4

FREE HOT VIDEO 5 | HOT GIRL GALERRY 5

FREE HOT VIDEO 6 | HOT GIRL GALERRY 6

FREE HOT VIDEO 7 | HOT GIRL GALERRY 7

FREE HOT VIDEO 8 | HOT GIRL GALERRY 8

FREE HOT VIDEO 9 | HOT GIRL GALERRY 9

FREE HOT VIDEO 10 | HOT GIRL GALERRY 10

FREE HOT VIDEO 11 | HOT GIRL GALERRY 11